19.3.2010

Viikko 11 melkein pulkassa

Maanantai ei ollut mikään mukavin päivä, ei tosissaan. Facebookissa ei kukaan asiaanliittyvä kommentoinut mitenkään, vain asian ulkopuoliset nyökkäilivät ja moni kertoi kärsineensä samasta tuskasta. Kun muita ei tunnu kiinnostavan, ja oma opiskelu kärsii. Hieman harmittaa, ettei kukaan viitsinyt ääneen sanoa mitään, tiedän ihmisten narisevan Minusta selkäni takana. Mutta samapa tuo :P

Tiistaina opeteltiin alkupäivästä pistokkaan ottamista, mikä on tuttua puuha mulle. Opettaja ei ole kaikkista parhaimmasta päästä, kokemusta uupuu, ja tämä eksyy todella herkästi aiheesta, ei osaa vastata lyhyesti ja selkeästi kysymyksiin ja on harmittavan sisuton...Ensin teoriaa, ja sitten otettiin kasvihuoneilla kurjenpolvista pistokkaita. Tässä taas nähtiin miten käy kun ei kuuntele, eikä kysy jos joku jää epäselväksi.. Osan pistokkaat olivat vain lehtiä, kun opettaja nimenomaan painotti, että juurtakin tarvitaan. Ja opettajan sisuttomuus: tämä jäi yksin ottamaan uusia pistokkaita huonojen tilalle, eikä suinkaan laittanut sählänneitä korjaamaan jälkiään, saati opettanut näillä kädestä pitäen oikeaa tapaa. Voi voi. Tiistai-iltapäivällä opetti eri opettaja valoitus asioita, lux arvoja mittailtiin. Eh, tai minä ja muutama luokkalaisemme mittasimme, ja loput istuivat ja narisivat. ARGH. Kolmen tunnin jauhamisen jälkeen ei näille jäänyt mitään käsitystä aiheesta. Mahtaa opettajaakin masentaa :/

Keskiviikkoaamu alkoi urheilulla, ensin kävelyä raikkaassa ilmassa asuntolalta kasvihuoneelle, ja heti takaisin, unohtui varautua ulkohommiin. Pitkät kalsarit alle ja villasukat ++ ja uusi yritys. Leikattiin omenapuita klo 8-12. Lounaan jälkeen iski armoton väsymys. Lounastaukoa oli 1,5tuntia, koska narisevat oppilaat piti päästää lämmittelemään tms, joten oikaisin itseni asuntolan sängylle.. Ja sinne jäin iltapäivän tunneiksi, hups. Herätessä olin kuin kuolleista herännyt, niin oli voimaton olo. Kasasin muutamat kesätyöhakemukset kasaan, ja neljältä lähdin kotona käymään. Kävin keskustassa hieman shoppailemassa (ihanan virkistävää) ja ostin Alkosta minivalkoviinipullonkin ;) (25cl) Oli mukava kokkailla miehekkeen kanssa, ja omassa rauhassa katseltiin yhdessä tvtä.

Torstaina, elikkä tänään, mieheke heitti koululle, jossa oli vuorossa kasvihuoneella ajankohtaisia töitä. Kurkuilta poistettiin muutamat alimmat lehdet, poistettiin "ylimääräisiä" kukintoja/varkaita, miksi niitä nyt kutsutaankaan, ja kierrettiin kasvua paremmin tukilankojen ympäri. Paprikat saivat samantapaisen käsittelyn.

Kävin myös vilkasemassa siementaimiani kasvihuoneen sumu/muovitunnelissa. Aitoelämänlankoja on pulpatanut pintaan mukavasti (oisko jotain 10kpl ainakin), ensi viikolla, tai mahdollisesti huomenna, siirrän ne varmaan asuntolan ikkunalle. Kiinansipulit pilkistivät mullasta, ja pensastomaattikin on herännyt. Mustasilmäsusannat ja mansikka viettävät hiljaiseloa, kesäpäivänhattu ´Toto Gold´oli muutaman siemenen verran noussut. Mansikkakoisoista vasta 1. Mitäköhän muuta siellä vielä onkaan.. :D Asuntolan ikkunalaudalla chilit ja verenpisarat vaikuttavat viihtyvät, samoin pelargoni. Pitäisi kuvata ahkerasti, niin näkisi paremmin kasvun ja kehityksen, mutta on niin paljon kaikkea muutakin tekemistä.... Ensi vuoden projekti? :P

Perjantaina on koulua vain klo 12 asti, koko luokan voimin puiden leikkuuta. Mieheke hakee minut ja luokkalaiseni asuntolalta, ja kyyditsee kotiin <3 Tekisi mieli vielä shoppailla jotain pientä kivaa, saa nähdä miten käy.

Lauantaina töitä, josta ystävälleni kahville tämän ja tämän miehekkeen uuteen kotiin. Samalla katselen ja ehdottelen näille joitakin viherkasveja, yritän ainakin parhaani. Ei ole paljoa kokemusta siltä saralta, ja kun pitäisi osata miettiä toisenkin näkökulmasta, kasveja on niin moneen makuun.. Ja kun ei ole oikein selvillä onko ystäväni minkäsortin kastelija, ennenmin unohtelija, vai kenties enemmän liikakastelija.. Mihin suuntaan on asunnon ikkunat, mikä sopii mihinkin kokonsa ja kasvutyylinsä perusteella... oi voih

Lauantai-illalla Pitäisi lähteä risteilylle, saas nähdä päästäänkö ;)


+Lisäys// Vaihdoin ulkoasun vähän keväisempään!

2 kommenttia:

  1. Ai te meette "taas" laivalle? :) Pitäkää hauskaa! Kenelle sä meet kahville? Hirvee kuulustelu :)

    Onks kukaan niistä narisijoista muuten ajatellu lopettaa sitä koulua? Kun ei kerta yhtään kiinnosta.

    VastaaPoista
  2. No yritetään päästä tällä kertaa! :) Maijan ja Jukan luona käydään kaffella :P

    Ja en tiiä mikä narisijoita tuolla pitää, toivottavasti hakevat nyt yhteishaussa muualle. Opintotuen ja vanhempien pakottamana ne varmaan tuolla hilluvat. Paitsi tuo 25v nyt sanoo aina olevansa kiinnostunut kukkapuolesta, kaikki muu on tuskaa, mutta samalla tavalla se narisee sielläkin x)

    VastaaPoista

Jätäthän jonkin tervehdyksen kertomaan olemassaolostasi, kommentit ja palaute ovat yksi bloggaamisen peruspilareista :)