13.1.2012

Vihersisustuksen näyttö suoritettu

Paimion metsäkoulun 4.kerros oli kohteena, ja tämä tehtiin siis ryhmätyönä, meitä oli n. 12 oppilasta kokonaisuudessa suunnittelemassa tätä. Tila on aulatila, josta opiskelelijat pääset luokkiin. Tältä tila näytti kun saavuimme ensimmäisen kerran.


Huoneessa oli siis jo hyvä valikoima kasveja, mutta ne olivat sekalaisissa ruukuissa, ja ne olivat selvästi käyneet ahtaaksi.

Ryhmäpalavereissa teimme tila-analyysin ja mietimme tilaan sopivia kasveja sekä uudet yhteneväiset ruukut.Päätimme siirtää osan jo-paikalla-olevista kasveista pois tilasta, ja käyttää osaa vanhoista kasveista. Jokainen sai oman vastuualueensa, ja sen lisäksi porukka arvottiin vielä pienryhmiin. Näyttöpäivänä 11.1. sitten urakoimme pienryhmissä kasvit uusiin ruukkuihinsa ja istutimme myös uudet kasveja. Tilasta säilytettiin kiiltojukat ja kirjovehkat ja uusina kasveina tuli peikonlehteä, 2 matalaa istutusta ja 3 korkeaa. Ruukkuina käytettiin Lechuzan altakasteluruukkuja, joissa on pyörät alla. Ruukkuväreinä ovat valkoinen ja espresso, ne sopeutuvat tilaan mukavasti










Ja tässä ne kauan lupailemani kuvat ovikranssista ja havusydämestä. Kuvasin myös kanervat.







6 kommenttia:

  1. Tilasta tuli viihtyisän oloinen. Ja nuo peikonlehdet ovat tosi komeat.

    Kauniit kranssit!

    VastaaPoista
  2. Onpas... kliinisen näköinen koulu :D Olisitte nyt vähän verhojakin vaihtanu ja muutaman taulun iskeny sinne heh.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. NO älä! Mä olin siellä jo ensimmäisenä vaihtamassa kalusteita :P mutta kun saatiin kajota vaan kasveihin, ja niissäkin oli 11 muuta päällepäsmäröimässä. Ton talon toinen kerros vasta hirveä onkin, semmonen sekametelisoppa.

      Poista
  3. Isoja kasveja isoon tilaan. Näyttää nyt paremmalta ku alunperin tila ollut.

    VastaaPoista
  4. Voi että, miten kivoja tehtäviä! Tykkään peikonlehdestä, mutta en saa sitä kasvamaan noin komeaksi.

    Vastasin jo tuolla oman blogini puolella siihen Kiss-kiss -printti kysymykseen. Leikkasin kuvan lehdestä ja kiinnitin kuvan tekstiililakalla. Ompelin laukuksi ja vein tuliaisiksi siskolle :-)

    VastaaPoista

Jätäthän jonkin tervehdyksen kertomaan olemassaolostasi, kommentit ja palaute ovat yksi bloggaamisen peruspilareista :)