17.1.2012

Lintujen ruokintaa

Olen pienestä pitäen tykännyt tarkkailla lintuja (etäältä, huonoja lähikokemuksia mm. kalkkunoista, hanhista ja joutsenista...) ja isovanhempani ovat Ainakin koko ikäni ruokkineet lintuja talvisin. Heidän ruokinta-automaatiltaan olen saanut tarkkailla vaihtelevaa lintukantaamme, ja oppinut samalla tunnistamaan yleisimpiä siivekkäitä. Olen siitä kiitollinen, tämäkään tietotaito ei ole itsestään selvyys kaikilla!

Nyt kun asumme maan tasalla ja meillä on pieni pihakin, odotin talvea jo osittain siksi, että pääsen ruokkimaan itse lintuja. Päädyin kuitenkin siihen, etten pienien opiskelijatulojen vuoksi ryhdy moiseen, ja en haluaisi ottaa lisästressiä siitä, muistanko/jaksanko hoitaa hommaa kevääseen asti. Talvi tuli kuitenkin näin myöhään, että nyt muutinkin mieltäni. Asiaan vaikutti myös naapuruston surkean näköiset mustarastaat, jotka kyyhöttävät aroniapensaissa ja nokkivat jäätyneitä pihlajanmarjanjäänteitä puista.

Eilen kävin siis ostamassa lintujen ruokinta-automaatin (tai jyväsyöttimen, kuten tuotteen nimi virallisesti on). Ostin samanlaisen kuin millainen isovanhemmillani on ollut monta vuotta, ilokseni törmäsin moiseen Hong Kongissa, hinta oli n. 6€. Tämännäköinen:


Kuva on valmistajan sivuilta. Hatussa on korkki, jonka saa kierätmällä auki, joten täyttö on helppoa. Saa nähdä miten kestäviä nuo muoviosat ovat. Samalla reissulla ostin 10kgn säkin auringonkukansiemeniä, säkki maksoi 11,95. Kuskina ollut mieheke ei suostunut ottamaan ahtaaseen kämppäämme 25kg säkkiä, joka olisi ollut vain 24,95! Hän väitti myös etten saa millään edes tuota 10kg kulumaan tämän talven aikana. Jos voitan vedonlyönnin, mieheke ostaa seuraavan säkin ;)

Kävin tänä aamulla kiinnittämässä automaatin pihamme viereiseen puuhun, oli Juuri sopivalla korkeudella vaakatasoon kasvava oksa! Kiinnitystapani oli aikamoinen sähellys, mutta minkäs teet kun olen tämmöinen tappi. Rautalankaa, ja oksaa suojaamassa on jonkinnäköinen muoviputki :) Ainakin 2 talitiaista ovat jo löytäneet apajat. Voin kätevästi tästä koneelta tarkastella automaatilla käyskenteleviä tipuja, kun automaatti on suoraan edessä näkyvillä:)


Täältä santpaulian takaa voin lymyillä :D


Tänään pidän rauhallista ja rentoa tiistaita, tein eilen hiki hatussa kouluhommia, tiskasin ja laitoin ruokaa, ja lajittelin kaikenmaailman lippulappsia järjestykseen :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätäthän jonkin tervehdyksen kertomaan olemassaolostasi, kommentit ja palaute ovat yksi bloggaamisen peruspilareista :)