Piti oikein kalenterista tarkistaa, torstain puolelle vuorokausi vaihtui.
Töissä pakerretaan tasaista tahtia, huomenna on extrahommia, veroprosentin vaihtuminen pitää huomioida hinnoissa. Tänään olen lähinnä kastellut, nyppinyt, palvellut ja päivittänyt hintalistaa. Muutamia uusia kasveja saapui, ja yllätyin miten kivalta tulilatvat näyttivät, aivan aliarvostettu kasvi!
Mahtavia muurikellojakin saapui, mietin jos ostaisin itse muutaman, veisin isän haudalle. Sinne suuntaan suunnistetaan perjantaina, isän enon perunkirjoitukseen. Kiinnostus nollassa, mutta mitäpä sitä velvollisuudentunnolleen voi. Sitä puolta itsessäni olenkin miettinyt viime kuukausina. Että onko se plussa vai miinus... jälkimmäisen kannalle olen taipunut, kannan niin paljon huolta ja murhetta, sekä vastuuta muidenkin edestä. Vanhempien menetys nuorena laski raskaan viitan harteille, kun koitan jongleerata lähipiirini ihmisten murheilla, tekemisillä, omilla ongelmilla, vastuilla ja tehtävillä...
"Onneksi" sentään osaan sulkea pois yhteiskunnalliset ongelmat! Tiedostan nälänhädät, sodat ja luonnon tuhon, mutta en sentään matele maata myöden niistä ahdistuneena. Murehdin sitten vain siitä, löytääkö sisko itselleen aikanaan miehen, miten isoäidin leikkaus (josta kuulin siskolta sivulauseessa) mahtaa mennä, miten pärjää pappa/mamma aikanaan jos toisesta aika jättää, kuka huolehtii isän toisesta enosta, kun tämä vuosi vuodelta vanhenee, onkohan tädillä kaikki kunnossa, palaten välillä arkisempiin murheisiin, miten oma suhde jaksaa, muuttuuko se ajanmyötä, onko meillä tulevaisuutta, mistä löytyisi isompi asunto, pitäisikö sitä käydä lääkärillä näyttämässä sitä ja tätä, miten tämän painonhallinnan (sitä ei ole) saisi kohdalleen... Loputtoman romaanin saisi aikaan siitä, mitä murehdin pienessä mielessäni. Kummasti sitten tulee istuttua koneelle ja käynnistettyä jokin hyödytön peli, johon uppoutua. Aivot narikkaan, nyt keskityn loppuillan pahisten tappamiseen ja tavaroiden siirtelyyn. Niin se tämäkin ilta tuli vietettyä. Ja nyt nääntyneenä ja ärtyneenä nukkumaan, herätäkseni huomisaamuna viime tingassa, vastenhakoisesti raahautuen töihin.
Osan kasveista olen kantanut jo roskiin. Huonoimmat huostaanotetuista orvokeista, ananaskirsikan honteloita taimia, muutamat kärsineet chilit... Vielä ei edes huomaa että kasveja olisi vähemmän :D
Raskasta on monia asioita pyörittää mielessä. Niitä asioita, joille ei mitään itse voi tehdä, ei kannata kovasti murehtia. Ja toisaalta on hyvä muistaa, että ne, jotka hoitavat velvollisuutensa, miettivät ja murehtivat, ovat juuri niitä, joiden ansiosta arkipäivä ja asiat hoituvat.
VastaaPoista