16.8.2010

Viikonlopun rentouttama

Mökillä oli rentouttavaa, mitä nyt reidet on ihan jumissa kukkapenkissä kykkimisestä, ja itikanpuremia löytyy kiitettävästi :P


Sää oli puolipilvistä, juuri sopivaa pihalla mönkimiseen :) Perillä sain kuitenkin huomata, että multaa olikin aiiivan liian vähän. 200litraa :P eihän se riittänyt alkuunkaan. Joten piti tiivistää suunnitelmia. En ole Ollenkaan tyytyväinen,mutta elättelen toivoita, että nuo nyt tuossa talvehtisivat ja sitten ensi keväällä siirrän ne oikeille paikoilleen. Prinsessankakkaroita, vadelmat, tyttö-ja poikatyrni ja pari salviaa.


Vasemanpaan takareunaan heitin huonokuntoiset laventelit ja toisen salvian. Sitten on kuunliljat ja nukkapähkämöt. Siitä eteenpäin kitukasvuista angervoa, joka on levinnyt rumasti (ensi vuoden hävitysprojekti.. ajattelin kokeilla yön pimeinä tunteina Round uppia :D)


Prinsessankakkarat



Tämä pää penkistä on ollut suurin ahkerointi tänä kesänä. Kaivoin tuon ylösalas, poimin 20L kiviä ja juurihöttöä ylös, täytin lecasora-puutarhamullalla. Aiemmin tuossa pätkässä oli 4-5 virpiangervoa, nyt 2. 



Kasvuun räjähtäneet puna-ailakit!





VAROITUS, SEURAAVAKSI KAMALIA HÄMÄHÄKKIKUVIA!







HYI. Sanat eivät riitä kuvaamaan miten kammoan näitä. Onneksi vastapainoksi sisällä ei näkynyt yhtäkään.
Ylempi oli saunan kuistilla, toinen kaukana kahden männyn välissä. Sen näki metrien päästä musta pisteenä merta vasten. HYI.

Merivesi oli viilentynyt, mutta lämpimistä löylyistä kelpasi pulahtaa sinne.


Löysin tontilta karviaispuskan! Löydätkö sen kuvasta? :D Tässä eroamme miehekkeen suvun kanssa. Minusta on KIVAA kun puutarhassa saa kuopsuttaa, kitkeä ja puutarha on ikäänkuin ikuisuusprojekti. Se kuulemma stressaa miehekkeen isää. Jonka puutarhanhoito on tätä: Isketään karuun maahan kuoppa, törkätään sinne karviaspensas. Tulos 10v päästä, kun kukaan ei ole sitä mitenkään hoitanut kuivalla saarella, tästä tuleekin yksi projekti aikanaan:


Viimeinen viikko töissä käynnistyi. Ai niin, ja saimme kaksion ;)

2 kommenttia:

  1. No onnea uudelle asunnolle. Nyt voit sitten levittäytyä sinne kukkinesi :D

    VastaaPoista
  2. Onnea uudelle kodille!

    Naurattaa tuo karviaspuska-puutarhanlaitto, täällä on naapurustossa muutama samanlainen puutarhuri:)

    VastaaPoista

Jätäthän jonkin tervehdyksen kertomaan olemassaolostasi, kommentit ja palaute ovat yksi bloggaamisen peruspilareista :)