24.8.2010

Koulu alkoi ja tavaraa pakattu

Viikonloppuna tuli sitten tapetoitua. Lauantaina revittiin vanhat pois, ne lähtivät ihan siististi, vettäkään ei tarvittu kuin ihan muutamassa kohtaa. Alta paljastui paljas betonipinta, joten piti tehdä kauppareissu K-rautaan, ostettiin pönikkä valkoista pohjamaalia ja verhonipsuja. Niidenkin ostaminen oli hankalaa, en muistanut oliko uudessa asunnossa u-kisko vai i-kisko :P oikeita nappasin mukaan. Paklasimme kaikki kolot seinistä ja siinä samalla myös ovenkarmin kolhut. Mieheke maalasi seinät pohjamaalilla, ja minä samalla sitten ne karmitkin, paljon siistimmät, kun maalipinta on tasaisen valkoinen. Sunnuntaina avuksi tuli miehekkeen veli kihlattunsa kanssa, ja nelistään sitten tapetoitiin, kukin vissiin ensimmäistä kertaa. Hyvin meni, ja tapettia oli juuri sopivasti. Ensi kerralla pidetään muistissa, että virhevaraa pitäisi kanssa olla :D onneksi mitään mittamokia tms ei sattunut, ja tapetti riitti.

Vanha makuuhuoneen tapetti oli ajan kuluttama, ja "ihmisrasva"läikät olivat todella ällöttävät :D


















Uusi tapetti on valkoinen sekin, mutta helmiäisraidoilla. Todella kaunis, vaikka itse sanonkin :)




















Kannoimme eilen chilit + muita kasveja uudelle kämpille, eteläparvekkeen lämpö saa hedelmät
varmasti kypsymään nopeammin :)
















3 kommenttia:

  1. Hyvää jälkeä, vaikka olitte ensikertalaisia tapetoinnissa.

    Mukava muuttaa kun asunnossa on uuden hajua: maalin, tapetin ja pesuaineen tuoksua.

    VastaaPoista
  2. Tuo tapetti on upean näköistä!

    VastaaPoista
  3. Kiva, että saitte isomman asunnon. Tapetointi on mukavaa hommaa, siinä työn jälki näkyy nopeasti. Hieno on uusi tapettisi. Ja varmaan kaikki kasvisi viihtyvät uudessa kodissa.
    Minä kylvin 4 chilin siementä (tilasin ne turkulaisesta puutarhasta), yksi iti ja sekin kuihtui, kun siemenkuoret eivät irronneet sen latvasta. Kiinnostaisi kokeilla chilien kasvattamista. Mutta ehkä sitten keväällä.

    VastaaPoista

Jätäthän jonkin tervehdyksen kertomaan olemassaolostasi, kommentit ja palaute ovat yksi bloggaamisen peruspilareista :)