21.6.2010

Kesätyöt alkoivat

Pikainen lounastaukokirjoitus :)

Perjantaina tyhjentyi asuntolahuone, kyllä saatiin auto aika tiukkaan tavaraa ja kasveja. Kotosalla ehdin pakata laukun ja heittää autosta kamat sisälle, ja lähdetiinkin jo kaupan kautta mökille. Ilta oli mitä upein, ei tuullut laisinkaan ja aurinko laski kauniisti loistaen taivaanrannan taa.

Sauna lämpesi nopsaan ja pulahdettiin sitä meriveteenkin taas, tällä kertaa oli vesi jokseenkin lämpimämpää kuin viime kerralla. Saunan jälkeen grilli kuumaksi, ja jokaisella iskikin armoton väsymys kun vatsat olivat täynnä. Jouduttiin nukkumaan mökin huonoimmalle vuodesohvalle, tiedämpä jatkossa nukkua mielummin vaikka ulkona pöydällä, kuin siinä nitisevässä heteka-sohva-yhdistelmässä, selkä jumissa edelleen....

Lauantaina oli hieman sateisempaa, mutta pääsin kuitenkin mylläämään kukkapenkin pariin! Siirtelin vanhoja puskia ja kaivelin nyrkin kokoisia kiviä mullan seasta.. Kukkapenkin seassa menee myös läheisien mäntyjen järjettömän kokoiset juuret... en oikein tiedä millä järjellä kukkapenkki siihen aikanaan on kasattu. Pensailla ei ole juurille tilaa juuri lainkaan, "multa" on pelkkä havujen sekaista juurimassaa, ja sitten tuleekin kallio, tai kivikova saviaines vastaan... 200L multaa meni lauantain aikana, nostin penkkiä jonkin verran, mutta lisää multaa sinne on vielä kärrättävä, jos halutaan, että siellä jokin pärjää... Itse olisin jo heittänyt risuisen näköiset angervot kompostiin, mutta kun perheen pää on niihin jotenkin kiintynyt, niin sain vain järjestellä niitä uuteen järjestykseen...

Katselin myös pihapiirin mäntyjä, pitää tutkia mihin aikaan niiden vuosikasvua saakaan typistää vielä, ettei koko tontti olisi täynnä piiiitkiä riukuja täynnä.

Lounaan aikaan alkoikin sataa enemmänkin, ja samalla hetkellä porukassa päätettiin laittaa pillit pussiin ja lähteä kaupunkiin, muut inisivät etteivät keksi tekemistä loppuajaksi... siivä vaiheessa minä seisoin sadetakissa vielä pensaita järjestelemässä ;D

Noh, ovat ne siellä nyt jotenkin, vähän vielä kaivattasiin väriä ja täytettä, vien varmaan juhannukseksi loput oranssit orvokit ainakin sinne.. Ja 2-3vk sitten kylvämäni tuoksuherneet olivat itäneet, aika epeleitä! Kylvin ne siis vain metalliseen pesuvatiin, pohajlle salaojitukseksi pieniä kiviä, vähän multaa ja tasaisin väliajoin herneitä, oliat nyt 5-10cm korkuisia alkuja... pitää etsiä niille jokin tukiristikk/-naruja myös..

Nyt pitääkin palata työn ääreen, on mukava olla kaupungissa taas! Sisäkasvien kastelua, asiakaspalvelua ja nypintää tiedossa tänään. Hyvää alkavaa viikkoa kaikille, otan juhannukseksi kameran mukaan (toivottavasti) niin voin ikuistaa kukkapenkkiäkin ;)

1 kommentti:

Jätäthän jonkin tervehdyksen kertomaan olemassaolostasi, kommentit ja palaute ovat yksi bloggaamisen peruspilareista :)