27.4.2010

Tiistaina töitä, huomenna kouluun...

Isovanhempien puita tuli leikattua, mutta eipä taaskaan niin kuin Kuuluisi, tai niinkuin olisin halunnut. Mamma antaa leikata pari oksaa ja sitten on jo tönimässä takaisin sisälle. Eihän niistä nyt paljoa kerralla viitsikkään leikata,mutta harmittaa, kun oma "kädenjälki" jää niin keskeneräiseksi.. Räpsin muutamat kuvat, saan luultavasti niiden avulla korvattua poissaolojani leikkuutunneilta ;)

Kärräsin isovanhemmilta myös kotiin ihmeköynnökseni, joka on jo heräillyt pikkuhiljaa. Se talvehti mamman ikkunalla, koki jonkun järkytyksen kuukausi sitten, rullasi ja tiputti lehtensä, ja nyt taas aloittelee uusia. Jos tänä vuonna näkyisi jo kukkia? Tilasin sen netin kautta kotimaiselta kauppiaalta, ja sehän tekee kukat toisvuotisiin versoihin... Saas nähdä. Olen varannut sille aurinkoisimman paikan parvekkeesta.

Eilen, maanantaina, olin ystävälläni kylässä. Pääsin syöttämään vajaan vuoden ikäistä pikku herraa ^^ . Tuituitui! Mieletöntä miten nopeasti muksut kasvavat! Tai sitten käyn (tunnustan!) aivan liian harvoin siellä kylässä. Kävin kaupan kautta, ostin lasagneainekset ja Arnoldsilta donitsit. Eihän siinä kauheasti tullut aikuisten juttuja käytyä läpi, mun keskittyminen oli ihan muualla. Vein myös kodin komistukseksi omia kasvejani. *Sniiisk* Otti koville :D Kultaköynnös (se kaunein!), arabiankahvi ja yksi pelargonin pikkutaimi. Viimeiseksi mainittuja on tullut hankittua aika reipaasti, eheee O:) Koululla on jotain 4-5, kotona 4-5 :D Hups

Tänään olen ollut taas töissä. Kuten olin lauantainakin. Nämä päivän keikat eivät oikeastaan ole kivoja. Minulla kestää aikani päästää "juoneen" kiinni, ja kun työrupeama katkeaa koulupäivillä, olen taas jotenkin pihalla kaikesta. Lisäksi työkengät jäivät koululle, olin ulkokengissä Koko päivän. jalat paistuivat ja väsyivät ennätystahdissa. Valivalivali. Onneksi oli mukaviakin asiakkaita piristämässä.

Ruokakaupassa oli masentavaa. Jalat väsyneinä laahustelin ympäriinsä enkä edes tiedä mitä läksin hakemaan. Suunnittelin tekeväni perinteisiä vappuruokia Ekaa kertaa. Perunasalaattia ja esim coctailtikkuja. Lihahyllyssä oli muutamia nakkeja. Ne epäilyttivät tietysti heti, miksi eivät ole muille kelvanneet :D Ostin sitten pelkkiä tikkuja, ja ainekset kolmanteen simasatsiin. Raparperisima meni viemäristä alas, taisi olla kiljua :P Haisi hirveälle ja kuohui ku mikäkin. Eka simasatsi maistui. Silti mietityttti, olikohan siinäkin promilleja...

Ostin töistä merileväuutetta kasveille, ja Ph-testin. Aion testata mökillä (koska mahdetaan päästä..) miten hapanta se kukkapenkin maa mahtaakaan olla, ennen kuin hyökkään uuden multien tai kalkin kanssa kimppuun. Ah, olisimpa nyt jo mökillä...

Huomenna aamulla mieheke ajaa mut koululle, jossa on... itseasiassa ei mitään tietoa mitä, olisi tarkoitus mennä ajelemaan koneilla, välttämättä en oman ryhmän kanssa. Kämppikset/luokkalaiset ovat toivottavasti kastelleet kunnolla mun huoneen kasvit, muuten en uskalla avata ovea... Klo 15-17 on kurkkuluento.  

Luento avomaankurkun viljelystä. Paikalle saapuvat Esko ja Hanna Holma kertomaan Holman puutarhatilasta ja heidän käyttämistään kurkun tuotantomenetelmistä.Tilaisuus on maksuton ja ainutlaatuinen mahdollisuus tutustua nykyaikaisiin ja edistyksellisiin puutarhatuotannon menetelmiin.


Aihe ei ole minulle ajankohtainen, eikä mitenkään pakollinenkaan tuo luento, mutta saan suoritettua pari tuntia poissaoloja istumalla siellä :) Sieltä singahdan äkkiä takaisin kaupunkiin, ja pääsen työpaikan kanssa Huiskulan.. johonkin tapahtumaan ;) en tiedä tarkemmin mikä se on. Ruokaa ja ajankohtaisia kukkia. Shoppailua. Odotan innolla \o/

Eilen autosta napattu kuva  Mikaelinkirkosta ^^


















Testaan miltä tämä näyttää.. Pikaisesti hutaistu Ennen-Jälkeen-teos opettajalle :P


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätäthän jonkin tervehdyksen kertomaan olemassaolostasi, kommentit ja palaute ovat yksi bloggaamisen peruspilareista :)