29.1.2013

Haaste

Tansku Hyppysellinen Fantasiaa-blogista lähestyi minua haasteella!


1. Minkälainen olisi sinun unelmapuutarhasi?

HMMMM. Haluaisin hyötypuutarhanurkkauksen kasvihuoneella, ja sen ympärille kohopenkkejä yrteille ja vihanneksille. Muu puutarha olisi jonkinlainen rentouttava paratiisi, jollain tavalla kiinnostaisi tehdä joitain "teema"osioitakin. Iso puutarha siis kaikenkaikkiaan, väreillä ja muodoilla leikkimista. Plus jotenkin kummasti silti helppohoitoinen, etten viettäisi kokokesää huoltotöissä ;)

2. Pidätkö puutarhasi siistinä vai annatko rikkaruohojen olla valtiaita?

Tässä kohtaa riitelevät vähän se, että haluaisin tottakai puutarhan olevan rikkaruohoton ja siisti Aina, mutta kuten viime kesänä jo tuli huomatuksi, olen liian mukavuudehaluinen jatkuvaan kitkemiseen ;) Kohtuudella siis keskiverto!


3.Mitkä kasvit tai / ja perennat ovat tarhassasi vallitsevia?

Kotkansiipi on kukkapenkin valtias, ison kokonsa vuoksi. Muut perennat ovatkin aikalailla pienikokoisia ja joukkoon sulautuvia :) Toivon köynnöshortensian pääsevän tänä vuonna (ja monina tulevina!) oikeuksiinsa.


4.Mitä lajeja on kukkapenkeissäsi ja kuinka paljon?

Huh huh. Paljonhan tuonne on jo mahtunut. Jotain listasin jo päättötyötä tehdessäni,mutta sekään lista ei taida

olla ihan ajantasalla. Tässä joitakin lajeja:


1 jättipoimulehti
1 ruohosipuli
1 valkovuokko
2 kaunokainen
1 puksipuu
1 peurankello
3 muurikello
4 harjaneilikka
2 kevätvuohenjuuri
2 kaunopunahattu
1 jouluruusu
1 sinivuokko
2 komeakuunlilja
1 jalokuunlilja
1 köynnöshortensia
1 särkynyt sydän
3 prinsessankakkara
1 tarha-alpi
3 kotkansiipi
3 luhtalemmikki
1 kevätkaihonkukka
1 käärmeenparta
3 sammalleimu
2 kevätesikko
2 taikinamarja
2 vuoristokarviainen
3 keltavadelma/lakkavadelma
1 salvia
1 kultatuija


5.Tykkäätkö olla puutarhassasi?

Tykkään.

6.Mitä se tuo mieleesi?

Puutarhassa oleskellessa saan katsella kätteni työtä, ja tuntea itseni Aikuiseksi isolla A:lla ;) Vaikka olemmekin vuokra-asunnossa, puutarhan kunnostaminen alusta loppuun oli isoimpia projekteja, joita olen saanut itsenäisesti tehdä alusta loppuun.

7.Tykkäätkö työskennellä tarhassasi hetken vai olla olla ihan rauhassa pitkiä aikoja?

Useimmiten työskentelen pieniä pätkiä kerrallaan. En omaa kovin suurta keskittymiskykyä, ja olen edelleenkin mukavuudenhaluinen, en näe järkeä ahkeroida tunnista toiseen, kun välissä voi hakea viileää juomaa ja istua varjossakin lehteä selaten. Tasapainoa ;)



8.Mitkä värit sointuvat parhaiten esiin/voimakkaammin?

Rauhallinen vihreä korostuu päävärinä, ja sieltä täältä löytää väripilkkuina valkoista, keltaista, sinistä, pinkkiä..


9.Ja jos on monia,niin miten?

En ymmärrä kysymystä. En ole tähdännyt tiettyyn värimaailmaan, vaan tämänhetkinen puutarhani on täynään minulle mieluisa kasveja, oli väri mikä vain :)

10.Miten hoidat perennoitasi?

Keväällä siistin kuolleet lehdet pois, kesällä annan lannoitekasteluja + pelkkää vettä. Nypin rikkaruohoja,ja pidän silmällä etteivät tuholaiset pääse iskemään (esim etanoita on seudulla PALJON). Perennani ovat pääasiassa oman onnensa nojassa ;)

11.Kaunein kukkasi tarhassasi ja miksi?

Viimisenä vaikein, ommmm. Sisällä talvehtiva alstroemeria, eli inkalilja on kyllä yksi kauneimmista.



2 kommenttia:

  1. Kiva et otit haasteen vastaan ja mielenkiintoisia vastauksia löytyi sinulta aina oppii jotain,kun lukee näitä,haasteita,kiitos sinulle!
    P,s.tuo ysi kysymys viittasi edelliseen eli 8 kysymykseen,:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla etten vaan hölise päättömiä ;)
      Jooh, tajusin että se liittyi 8 kysymykseen, väreihin puutarhassa, mutta... ääh, mun aivot on selvästi omalla lomalla :D

      Poista

Jätäthän jonkin tervehdyksen kertomaan olemassaolostasi, kommentit ja palaute ovat yksi bloggaamisen peruspilareista :)