17.3.2012

Kevätflunssaa ja taimikasvatusta (+pihakuvia)

Mieheke oli ensin nuhaisena, ja keskiviikkona mullekin napsahti flunssa päälle, kurkku oli jo viime sunnuntaista asti ollut kipeä. Nenä vuotaa koko ajan. Toivottavasti tervehdyn ennen kuin työt alkavat 26.3.... Tänään pitää kyllä hieman ahkeroida, yritän houkutella miehekettä kuskiksi, että pääsisin hakemaan isovanhemmilta havuja.... Meillä on piha melkein jo paljas!


Kanervat ovat kyllä jo entisiä, mutta maa on niin jäässä vielä etten saa niitä poiskaan!


Ulkoreuna on vielä jäinen/vallihautana


Näin isoja tiitejä on jo seinustalla! Tähän niitä havuja menisikin, öisin kun on kuitenkin pikkupakkasia


Osa on näköjään eksynyt kukkapenkin ulkopuolellekin :D


Tämäkin nököttää nurmikon puolella

Sammalleimukin pilkistää lumen ja jään keskeltä


Prinsessankakkara


Nyt siirryttiinkin sisän puolelle, kuvassa olohuoneen uudet verhot ;)


Pikkutaimina ostetut pelargonit ja petuniat, alalaidassa näkyy hieman neilikkakuparilehteä :)


Kävin hakemassa vanhatkin pelargonit anoppiehdokkaan kellarista. Vihreää elämää näkyy melkein kaikissa.
Harmitti vaan kun hoksasin ettei hortensia ollutkaan siellä, se taisi sittenkin kupsahtaa syksyllä.


Eilen sain tekstiviestiä postista, kauppilan ostokset olivat saapuneet, ja ehdin ne onneksi hakemaan ennen viikonloppua! Jänönhännät 3 kpl

Ja 5kpl riippaverenpisaraa :)

Tässä on esikasvatustaimia. alalaidassa basilikaa, siellä täällä ananaskirsikoita, yhdessä purkissa tönöttää santun lehti, tyhjässä kipossa on mandariinin siemeniä ja yläoikealla on paprikat + chilit

Oikealla yksi chili, Aji Cristal ja vasemmalla 2 tavallista paprikaa :)


Semmoista täällä. Lämmitän taas vähän teetä ja menen sohvalle lepäämään, toivottavasti mieheke jaksaisi lähteä havujen hakureissulle :) Hyvää viikonloppua kaikille!

2 kommenttia:

  1. Kauniita taimia ja kiva kun telläkin on kevät edennyt noin pitkälle.
    Nyt vain lepäät, paranemisiin!

    VastaaPoista
  2. Paranemisia sinne. Flunssaa tuntuu jyräävän ympäri Suomea.

    Ihana katsella siun pieniä taimia. Mullakin olisi hurja kuume kasvatella kaikkea, mutta järki sanoo, että älä kasvata.

    Muutenkin en enää yhtään kasvia osta talouteen, niistä kun joutuu luopumaan parin kuukauden kuluttua.

    Mutta toisaalta Malesiassa voin kasvatella paljon eksoottisempia kasveja, kuin mitä Suomessa. :)

    - C-linja

    VastaaPoista

Jätäthän jonkin tervehdyksen kertomaan olemassaolostasi, kommentit ja palaute ovat yksi bloggaamisen peruspilareista :)