8.6.2011

Kukkahattuneidin ajankäyttö

Olin viikonloppuna viettämässä tyttöjen iltaa maalla, ja oli todella mukavaa. Lauantaina kävimme ruokaostoksill ystäväni Mn kanssa, ja suuntasimme kohti maaseutua ;) Sieltä nappasimme veljensä yo-juhlista Milan ja suuntasimme ystävämme S:n luokse, jossa myöskin oli juhlistettu pikkuveljen yo-juhlia... Niin se aika vaan juoksee! Ilta sujui saunoen, lammes uiden (huomattavasti mukavampaa kuin merivedessä!) ja grillaten. Oltiin ruuan jälkeen aika valmista kauraa, ja olihan kello varmaan jotain.. kahden pintaan?

Seuraavasta kuvasta sitten jo näkeekin, mitä sunnuntaina tehtiin. Niin, istuttiin pihalla. Milan piti poistua sukulaisia hyvästelemään, mutta me kolme sitten istuimme ahkerasti lämpimässä auringonpaisteessa. Ilman aurinkorasvaa. Näin jälkeenpäin ei voi kuin taivastella miten tyhmiä 23-vuotiaat osaavat olla. On ollut sunnuntai-illasta lähtien aika tukala olo. Käsivarret, rintakehä ja kasvot... Olen maannut kylmien pyyhkeiden alla, käyttänyt miltein kokonaisen purkin after sunia, syönyt särkylääkkeitä...


Maanantaina meitä saapui ilahduttamaan hoitokoira,kleinspitz-narttu Dixie :) Dixien omistaja on lähdössä matkalle, ja tuttu koiravahti joutui perumaan viime hetkellä. Iloinen veijari! Mustassa turkissa on ollut aika kuuma, joten ollaan ulkoiltu vaan aikaisin aamulla ja myöhempään illalla, välissä vaan pikapissailut takapihalla. Dixie on oikein miellyttämisenhaluinen, mutta innostuu turhankin paljon ulosmennessä ja tuttujen tullessa näköpiiriin :P Onneksi kaikki ihmiset eivät aiheuta samaa hyrrä-vaihdetta! Dixie on meillä vain perjantaihin, sitten se pääsee mökille, ja menee miehekkeen veljelle loppukuuksi. :)




Lämpimät kelit saavat minun puolestani jatkua, kunhan luonto saisi vettäkin jossain välissä! En ole auringonpolttamien takia oikein kyennyt mihinkään, joten palsta, omat parvekekasvit, koulun työssäoppiminen ja ties mitkä ovat ihan hunningolla! mutta en stressaa ;)

5 kommenttia:

  1. Söpö Dixie! Voi että poltit auringossa itseäsi! On varmasti ätläkkä olo!

    VastaaPoista
  2. Voi hurja kun olet itsesi polttanut - voin kuvitella että olo on ollut tukala.

    VastaaPoista
  3. Harmi, kun paloit! Pikaista normaaliin väriin palaamista...Koiruli on söpö!

    VastaaPoista
  4. Toivottavasti iho paranee pian!

    Ihana pikkukaveri:)

    VastaaPoista
  5. Kiitoksia kaikille, ja Dixie etenkin kiittää ;) Viikko siinä melkein meni, että iho alkoi kesimään!

    VastaaPoista

Jätäthän jonkin tervehdyksen kertomaan olemassaolostasi, kommentit ja palaute ovat yksi bloggaamisen peruspilareista :)