Joskun en vain saisi lukea uutisia. Joskus mieli järkyttyy liikaa. Vaikka oma normaali elämä jatkuukin, on ollut silti taustalla todella iso suru. Suurin osa varmaan onkin kuullut/lukenut 8-vuotiaan Eerikan kaameasta kohtalosta. Miten niin pieni ihminen joutuukin kärsimään lyhyen elämänsä ajan. Kuolema on vain ollut vapautus vuosien tuskasta. Olen sytyttänyt iltaisin kynttilän takapihalle ja katsellut tähtiin. Miten moni muu lapsi joutuukaan kokemaan saman? En vain pysty käsittämään. En edes halua. Miten joku kykenee moiseen, ja jatkaa vielä omaa elämäänsä maan päällä? Minulta ei löytyisi armoa pahantekijöille. Surun vieressä kulkee suuri viha. Miten aikuinen voi satuttaa lastaan, iso pienempää, miten sairaat aivot pitää omistaa, että se.... eih, aivan mahdotonta. Mikään ei tuo takaisin Eerikaa. Syyttäjän mukaan isä ja äitipuoli olivat jo vuosien ajan toistaneet jotain outoja sitomisjuttuja Eerikalle. Äitienpäivän aatto vain jäi viimeiseksi. Tukehtumiskuolema kesti neljästä kuuteen tuntiin. ...... Minulla ei ole mitään julkaisukelpoista sanottavaa.
Minulla ei myöskään ole mitään uskoa siihen, että he saisivat läheskään sellaiset tuomiot, että se sovittaisi rikosta edes osittain. Ei Suomessa. Vihassani voisin toivoa heidän pikalähetystään jonnekin maailmankolkan kamalimpiin vankiloihin. En halua heille pikaista loppua. Haluan heidät niin eristyksiin kuin mahdollista, ei kontaktia ihmisiin. Kaikki mukavuudet pois. Saisivat taistella homeisista riisinjyvistä koirankokoisten rottien keskellä. Pienessä komerossa ilman ikkunaa. Päivät pätsikuumina ja yöt palellen. Mutta eih. Ei sekään parantaisi mitään. Kunhan saataisiin edes lukkojen taakse, olisi pari hullua vähemmän, toistaiseksi. *huokaus*
Eiköhän tämä tästä, phuuh.
Toivottavasti helpotti. Edes vähän! Naapurimme kanssa keskustelimme tästä. Ei kukaan eikä mikään ole niin pelottava kuin toinen ihminen. Joukossamme on niin hulluja, että se tosiaan pelottaa. Tällaista ei vain voi käsittää eikä sanat riitä.
VastaaPoistaVoimia, maailman tuskan omilla harteilla kantaminen on raskasta eikä sinulla ole siihen velvollisuutta - eikä se auta. Itse aikoinani (sinun iässäsi) koin maailman epäoikeudenmukaisuudet hyvin voimakkaasti enkä sitä lopulta enää kestänyt, tuli vaikea masennus. Yritän tässä vain sanoa, että älä huku toisten tuskaan, se ei sitä edes vie pois. Jokainen on kyllä velvollinen katsomaan vähän toisten perään, jos tällaisia tapauksia uumoilee lähipiirissä olevan. Mutta muista keskittyä omaan elämään ja sen hyviin puoliin, omaan ja läheisten elämänlaatuun.
Olen vakaasti sitä mieltä, että jossain kohtaa tuollaiset ihmiset joutuvat tilille. Muuta ei voi sanoa, kun hullut on kamalia.
VastaaPoistaLuin eilisestä iltalehdestä tarinaa, uskomatonta, miten julma toinen ihminen voi lapselle olla, eikä lapsen toinen vanhemmista mitenkään reagoi lapsen eduksi vaan yhtyy kiusaajan tekoihin.
VastaaPoistaNykymaailmassa on helpointa olla puuttumatta, vaikka mitä näkisi ja kokisi. Kuitenkin, kun kyseessä on lapsi, jokaisen lähipiirissä tulisi puuttua asiaan. Jokaisen lapsen elämän pitää olla turvattua. Mutta kun ei.
Paljon on maailmassa surua ja murhetta ihmisten julmuuden vuoksi. Lapseen kohdistuneena julmuus moninkertaistuu.
Kukkahattuneiti, pidetään silmät auki ja puututaan, jos nähdään, että jollakin lapsella ei ole kaikki hyvin. Pienistä teoista lähtee isompien tekojen virta. Kaiken uhallakin.
Itse olen tässä samaa asiaa mietiskellyt tämän viikon aikana moneen eri otteeseen. Suomen lainsäädäntöä tulisi tiukentaa monien rikosnimikkeiden osalta ja vankilaolosuhteiden ei tarvitsisi olla niin huippuluokkaa mitä nyt ovat;sinnehän toiset aivan tarkoituksella "hakevat",jos ei muuta kattoa satu päänpäälle saamaan :c
VastaaPoistaSinulle on helppo haaste blogissani :)
VastaaPoista