26.5.2010

Kiirettä piisaa

Työssäoppimista nämä seuraavat 4 viikkoa, koulun myymälässä. Ensi viikolla kesäkukkien hoito, kastelu ja ulosasettelu kuuluu ensi viikolla mun vastuulle, ja 7.6 on näyttö aiheesta. Kesäkukkien lisäksi sisätiloissa on jonkin verran viherkasveja jäljellä, ja kimppuja tehdään tilauksesta. Ensi viikolla on yo-juhlien aikaa, ruusuja ollaan tilattu valmiiksi. Meidän koulusta valmistuvia ajatellen myös juhlasalin koristelu kuuluu meidän (minun, luokkalaiseni T:n ja yo-puolen tytön) vastuulle. Tänään ollaan mm. tehty 5 kpl pöytäkoristeita asiakastilausta varten, kastejuhlaan. Kuva on mustavalkoinen, koska kuvan värit olivat kovin vääristyneet :) Itse olen kerrankin tyytyväinen lopputulokseen.


Torstai ja perjantai myymälä onkin oikeasti minun/meidän kolmen vastuulla, opettajat lähtivät jonkin sortin kokousmatkalle Viroon ;) Jänskättää hieman, mutta eiköhän siitäkin kunnialla selvitä. Olen saanut paljon kehuja ja tunnustusta taidoistani, olen kuulemma asiallinen, luotettava ja reipas asiakaspalvelija ^^. Toivottavasti ajattelevat niin jatkossakin!

Koulu on muuten tältä kesältä pulkassa, sain tiedon, että olen siirtynyt kukkapuolen koulutusohjelmaan! Tämä työssäoppiminen, ja sitten suoraan 9vk kesätöitä perään.. Olen varmasti kesän lopulla ohan kypsää kauraa... Saa nähdä.

3 kommenttia:

  1. Kylläpä sinulla on taas paljon tekemistä, tsemppiä työputkeen!

    Kaunis kimppu!

    VastaaPoista
  2. Tosi kaunis kimppu. Tuon perusteella ainakin sidonnan näyttökokeeseen voit mennä luottavaisena, ei tarvitse jännittää, muuta kuin muodon vuoksi ja sopivasti.

    VastaaPoista
  3. Kiitos Sussi! :)

    Ja kiitos myös Avletto. Mulla ei sidonnasta oo tälä kertaa näyttökoetta (onneksi), ainoastaan kesäkukkien hoidosta ja ominaisuuksista. Että mikä myymälän kukista menee aurinkoon, mikä varjoon. Mitä nypitään, mitä ei saa päästä kuivumaan jne. Noiden pöytäasetelmien teko on kyllä helpompaa, kun nuo kukat saa vaan tökkiä sieneen, kimpuissa ei näpit vielä ole tarpeeksi näppärät ;)

    VastaaPoista

Jätäthän jonkin tervehdyksen kertomaan olemassaolostasi, kommentit ja palaute ovat yksi bloggaamisen peruspilareista :)