12.10.2011

Uudella pihalla uurastamassa jälleen

Tällä kertaa pihalla hurahti n. 3,5tuntia kahdella ihmisellä. Saatiin lainaan kottikärryt, ja niille olikin käyttöä! Haettiin pihamultaa parinsadan metrin päästä ja kippasin sitä kukkapenkkeihin paremman tarpeessa,ensi kerralla tasoitan samalla tavaralla nurmialueen.



Aluksi oli vähän sormi suussa, kun en osannut tarttua toimeen, hahmottelin kasvien paikkoja, etenkin kukkasipuleita oli turhankin paljon pieneen tilaan :)




Laattojen alusta on nyt nypitty ja tasoitettu, vielä pitäisi löytää jostain semmoinen jyrä, jolla tuon saisi painettua mahdollisimman tiiviisti, täytyy varmaan tuoda myös vähän lisähiekkaa. Ajattelimme laajentaa ensi kesänä laatat tuonne akileijan tilalle. Tulisi tilaa grillille ja useammalle tuolille :)

Takapihan ulko-oven rapun alla oli aikamoiset kolot. Kunnossapidosta vain tokaisivat, että se on se Turun maa kun vajoaa sentin vuodessa ;) Saatiin hakea sepeliä huollosta, ja täytettiin sillä kolot. Kaivettiin tuoltakin ensin aikamoiset roskaläjät pois, mm. vanha sukka, leivinpaperia, karkkipapereita jne.. *Huokaus*


Ja tältä täällä nyt sitten näyttää. Mieheke repi vanhan aidan pois, ja hankkii nyt entisen työpaikkansa avustuksella lautaa uutta varten. Istutin kaikki kukkasipulit jotenkuten tuonne, ja perennatkin löysivät jonkinlaiset paikkansa. Istutin kolme Erica-kanervaa rapun viereen, vaikka niiden paikalle ensi kesänä nkin suunnitteilla kohopenkki yrteille :)


Laatat laitetaan takaisin paikoilleen ensi kerralla, kun muistetaan vaan ottaa vatupassi mukaan.


ja nurmialue olisi tietysti paikattava, ja se kuuluisa kolmen % kallistus olisi huomioitava, että vesi valuu talolta poispäin ;)






Ohi ajoi myös kunnossapitoyksikön mies ja pysähtyi kehumaan kovasti ahkeruuttamme. Hän oli liikkellä pienellä kauhakuormaajalla, ja siihen kauhaan miehet sitten keräsivätkin jättimäisen kasvijätekasamme! Olimme todella kiitollisia, sain harmaita hiuksia kun yritin miettiä mihin ja minne me olisimme ne itse kantaneet :) Nyt jäljellä on vain vähän ruusunoksia, joita vielä löytyi aidan jämistä, sekä säkissä olevat japanintattaren juuret. Täytyykin googlettaa mihin moiset saisi viedä poltettavaksi.


Tätä kuvaa kelpaa katsella!

Vastapainoksi vielä lähtökohta:


Pihalla oli jo aika viileää, vaikka aurinko pilkahtelikin kauniisti. Käytiin ulkona syömässä ja sen jälkeen palkitsin itseni päikkäreillä ;) Mona kainalossa torkuin sohvalla. Huomenna olisi tarkoitus pyörähtää kaupungilla :)

2 kommenttia:

  1. Mielenkiintoisen huoleton tuo huoltomiehen kommentti maan vajoamisesta. Onkohan ylioppilaskylä sitten kaukaisessa tulevaisuudessa uusi Aboa vetus.

    Mutta hyvältä näyttää, valtavan työn olet tehnyt. Keväällä varmasti upean näköinen kukkaloisto.

    VastaaPoista
  2. Valtavan työn olette jo tehneet vähässä ajassa.
    Kyllä keväällä saatte jo nauttia tuloksista.
    ei muuta kuin oikein hyvää jatkoa vaan!♥

    VastaaPoista

Jätäthän jonkin tervehdyksen kertomaan olemassaolostasi, kommentit ja palaute ovat yksi bloggaamisen peruspilareista :)