16.4.2011

Terveisiä täältä Islannista!

On ollut aivan mahtavaa!

Olin tämän viikon töissä Husavikin kaupunginpuistossa, tai lähinnä sen tanskalaissyntyisellä puutarhurilla Janilla, ja tämän taimistolla. Islannissa on ollut pulaa puista, ja vaikka niitä onkin 40-50-luvulta lähtien istutettu lisää vuosi vuodelta, tie on pitkä ja kivinen. Tuulisuus ja epävakaat talvet koettelevat taimia.

Mutta palataan asiaan myöhemmin, nyt käyn hieman läpi matkan alkuvaiheita :)

Saavuin Islantiin perjantaina 8.4 ja lentokentällä vastassa oli tosiaan Islannissa nykyään asuva paras ystäväni Mila, sekä tämän vaihtarikavereita, suomalainen V ja slovenialainen M. Suunnattiin lentokentältä suoraan Blue Lagooniin, ja ai että oli ihanaa! Vesi on 36-39°C ja sieltä sai ämpäristä kaapia naamalleen Silica mud (silika muta)-naamion, iho oli ihanan pehmeä sen jälkeen :) Kyllä lähti matkapölyt ja rasitukset siellä lilluessa. Seura oli myös mitä hauskinta!

Tämä kuva on Blue Lagoonin ulkopuolelta, siitä saa jo hyvän kuvan millaista vesi on, ihanan sinistä linnunmaitoa mustan, vihreäksi sammaltuneen laavakentän keskellä :)



Tässä on kattotasanteelta kuvaa, oli tosi sumuinen/pilvinen/usvainen päivä. Kuvaan pääsi myös aluetta kiertävä keltatakkinen vartija/valvoja. Hinta oli aika korkea, 28€ aikuiselta, mutta oli kiva törsätä moiseen ;)


Blue Lagoonilta suunnattiin Reykjavikin keskustaan, etsittiin meidän hotelli, The Metropolitan, joka ei ihan kyllä vastannut nimeään :D Oli aika pieni paikka, mutta kotoisa, edullinen, hinnaksi tuli jotain 18€/nuppi, kun lisäsängynkin kustannukset jaettiin . Majoituttiin kolmen hengen huoneeseen, ja Mila nukkui extrapehmeällä varasängyllä.



Illalla etsittiin ruokapaikkaa, tai V ja M etsivät, ja minä ja Mila käveltiin perässä ja ihasteltiin kaupungin rakennuksia ja taloja ;) Luulin ensin suurinta osaa taloista puutaloiksi, mutta ne onkin ulkomateriaaliltaan aaltopeltiä, hämärässä ei huomannut eroa.

Päädyttiin pitsalle, tilasin ajatuksissani sitten kasvispitsan :D Mitäpä pienistä...  Tämmöisessä paikassa:


Syömisen jälkeen oltiinkin valmista kauraa ja painuttiin pehkuihin.

Lauantaina nautittiin aamiainen hotellilla, siellä oli jopa vohvelirauta ja taikinaa, sai itse paistaa :) Oli oikein hyvä aloitus päivälle!

Ensin käveltiin Reykjavikin ankkalammelle ruokkimaan sorsia ja joutsenia, tässä matkan varrelle osunut kirkko, istumassa M & V

Parlamenttitalo


Komea aita

Täällähän lintuja riitti

Äkäinen hanhi


Paikalle saapui vanha pappa Muutaman leipäpussin kanssa. Ruokkiva käsi oli hieman ei-niin--lempeä, leipiä lensi kuin ammuksia :P




Islannissa talot ovat ihanan erilaisia! Erivärisiä, -mallisia ja -kokoisia, ihanan persoonallisia.


Liikennemerkin jalusta oli hienosti mosaiikkikoristeltu.


Tyttöjen oli tarkoitus etsiä Suomen lähetystö, ja mennä äänestämään, mutta koska oltiin aikaisin liikenteessä, ehdittiin käydä hieman maisema-ajelulla. Tässä majakka, jonne ei ole asiaa nousuveden aikana, ja alue oli myös rauhoitettu lintujen pesimäaikana :)



Kyltissä esiteltiin alueen/rannan eläimiä


Bongasin rantakivien välistä aika eksoottisen näköisen luun, mahtaisiko kuulua esim hylkeelle?


 Suomen lähetystö löytyi pienen ajelun jälkeen, mutta kukaan ei avannut ovea... Pienen nettiselailun jälkeen selvisi, että olimme väärässä paikassa! Tytöt päättivät, että olivat nähneet tarpeeksi vaivaa, ja äänestyksen sijaan suuntasimme ostoskeskukseen, kiertelimme, lounastimme ja sitten aloitimme pitkän ajomatkan kohti Akureyria. Ajomatka on n. 400km.


 Ajomatka kesti hieman pidempään, tästä kuvasta voitte päätellä miksi. Osa kuvista näpsittiin auton suojista, kun täällä Islannissa TUULEE aika hurjasti aika ajoin. Tässä takapenkkiläiset Mila ja M, minä istuin etupenkillä ja V ajoi, tällä kun ei ollut kameraa.


Mahtavia maisemia:













Aika hiljaiseksi saivat nuo maisemat, sen verran mitä minä olen Etelä-Suomessa asunut, olen tottunut lättänään  ja tiheöön asutukseen, peltoihin ja jokapuolella on paljon metsää ja pensaita.... mutta ei täällä :) Viikko reissua takana, ja edelleen jaksan täällä ihmetellä miten joka puolella on vuoria! Akureyri sijaitsee Pohjois-Islannissa, vuonon perukoilla.

Jos saisin huomenna vaikka kirjoitettua kuluneesta viikosta.. Minulla ei ole omaa konetta, joten ei oikein tahdo löytyä sopivaa hetkeä, jolloin hiljentyä ja keskittyä blogipostauksiin.. Mutta kaikki kunnossa, ja ensi viikoksi pääsenkin töihin Akureyrin taimistolle!

Pari kuvaa vielä:

Godafoss-vesiputous





Tämä on Akureyrin kirkko. Ollaan käyty monissa paikoissa kävelemässä, ja kuvattu jokseenkin kaikkea ;) Lisää tiedossa siis jahka ehdin päivittämään!

7 kommenttia:

  1. oi mitä maisemia! varmasti on kyllä ihanaa, mutta erilaista :) kauankos olet siellä islannissa?

    VastaaPoista
  2. Kiitokset hienosta ja valaisevasta postauksesta. Mielenkiintoista lukea ensi kertaa maahan tulevan tunnelmia. Odotan innolla sun metsityspostausta, kun niissä töissä oon siellä itsekkin ollut. Toivottavasti pääset myös istuttamaan oman metsikön. Että tulee kiinnekohta maahan. Sen kasvua on sitten mukava käydä seurailemassa.
    Vanhimmat minun istuttamat puut ovat 28 vuotiaita yli 10 metrisiä sitkankuusikoita Hveragerdissa puutarhurikoulun takaisilla vuoren rinteillä.

    VastaaPoista
  3. Komea kuvasarja! On siellä upeat maisemat

    VastaaPoista
  4. Wau! Onpas upeita maisemia! Ja hemmotteluhoitoja ja mutanaamioita....... :D

    VastaaPoista
  5. heikku: Erilaista joissain asioissa, mutta hyvin paljon samaakin :) Olen yhteensä kolme viikkoa, eli kaksi vielä jäljellä!

    Avletto: Saa nähdä päädynkö tällä reissulla metsittämään, voi olla että oon vaan taimihuoneessa ruukuttamassa niitä :) Mutta musta on hienoa olla ees jollain tavalla auttamassa! Onhan tuo upeaa seurata toisessa maassa omaa kädenjälkeä, etenkin kun noinkin iäkkäiksi ovat selvinneet ;)

    Sussi: Kiitos!

    santra: Kyllä, melkein tekisi mieli mennä lähtiessä vielä uudestaan! :D Budjetti ei taida vaan riittää ;)

    VastaaPoista
  6. Silica mud =piimutaa. Innolla seurataan postauksia sieltä. Ikinä en ole Islannissa käynyt, ja kaveri sanoi että älä menekään. Siitä mätien kananmunien hajusta ei kuulemma ihan hetkessä toivu. :D

    VastaaPoista
  7. Aralia, juuh, sitähän se. Ja kuka herkkis sulle moista on sanonut, älä todellakaan jätä moisen pelottelun takia mahtavaa maata väliin! Muistan haistaneeni laskeutuessa sen, ja lämmin vesi saattaa jossain hieman haiskahtaa, mutta ei muuten! :D Maisemat on pannukakkuSuomeen verrattuna Mielettömiä! Ensi kerralla tulen paksun lompakon kanssa turistiaikaan, ja kierrän kaiken valaskierroksilta ratsastusleirihin ;) Tämä reissu on opiskelijabudjetilla vähän halvempi mutta silti upeaa :)

    VastaaPoista

Jätäthän jonkin tervehdyksen kertomaan olemassaolostasi, kommentit ja palaute ovat yksi bloggaamisen peruspilareista :)