30.3.2011

Aikamoista menoa ja melskettä!

... vaikka kouluviikko onkin itsessään todella leppoisa, kehittelemme vaan kuvitteellisia yrityksiämme ja selaamme netissä tiesmitä päivät pitkät, olen vapaa-ajalla ahertanut erään toiseen aiheen parissa:

Lähden 8.4 kolmeksi viikoksi työssäoppimaan, Islantiin!

En ole siitä ennen mitään maininnut, kun olen hieman "pelännyt", miten asia etenee, mutta nythän tuo alkaakin olla jo ihan nurkan takana! On ollut koulun kanssa hieman ongelmia, kun yksi sanoo toista ja toinen toista, ja tuet ovat puolta pienempiä, kuin mitä alussa minulle luvattiin... Lähden kuitenkin, kun kerran liput ovat taskussa, ja hyvä ystäväni siellä odottamassa! Työskentelen puistopuutarhurin avustajana, työkuvasta ei ole sen suuremmin sovittu vielä... Asun ystäväni ja tämän islantilaisen avomiehen nurkissa koko kolme viikkoa, toivottavasti ollaan vielä ystäviä sen jälkeenkin, heh heh ;D

Ystäväni kuvaamana pala Islantia :D



Muttah, viime viikosta lähtien, olen yrittänyt ajatella positiivisemmin, ja rikkoa oman negatiivisen ajattelun rinkini. En tiedä olenko aina ollut aika perusnegatiivinen marisija, mutta siitä on jokatapauksessa pitkä tie opetella pois! Päivä kerrallaan :) Pitää silti muistaa, etten vaan peittele negatiivisia fiiliksiäni, mutta en myöskään mässäile niillä ja suurentele niitä.

Tänään, 30.3. kävin kasvihuoneella koulimassa tomaattejani. Unohdin kuvata tapahtuman, sormet multaisina vasta mietin, miten kivaa kuvamateriaalia siitä olisi  saanut ;) Kylvin tomaatit 10.3. ja nyt ne olivat n. 8-10 cm mittaisia. 3 amppelitomaattia ja jotain 10 avomaantomaattia oli noussut. Olin kylvänyt avomaantomaatit 2siementä/purkki, ja niiden lehdet koskettivat jo toisiinsa, joten Islannin reissun aikana ne olisivat varmasti kärsineet ahtaudesta, joten ruukutin samalla kaikki 13. Kurkkasin myös ananaskirsikkakylvöjä, niitä oli tupsahdellut pintaan myös kiitettävästi, mutta olivat vasta jotain 1cm, juuri ja juuri sirkkalehdillä.

Lopuksi vielä kuvaläjä:

Asuntolahuoneeni:

 Luokkalaiseni T pelasti koululta sutipuun, ja se on ollut minun huoneessani hoidossa :)

 Kultaköynnös viihtyy kaapin päällä
 Aika uusi tulokas, pennimuori
 Raitamatti
 Kevätkaktukseni, joka tiputti talvella miltein kaikki nivellehtensä :(
 Floristiikkamyymälästä pelastettu, silloin villakilpikirvoista kärsinyt rahapuu. Olen siitä käsin (tai noh, grillitikulla :D )nyppinyt kaikki villatupsukat, mitä on ilmaantunut, ja nyt se on saanut laimeaa Provado-liuosta.
 Tuoksuköynnös

Kotona kuvasin mtös petuniakylvöt, niitä oli muutama kuukahtanut
 Ja basilikat sen kuin kasvavat kohisten :)


//lisäys: AI niin! Ja meillä on nyt varmistettu kesäksi aarin peltopalsta! On kuulemma aika savinen paikka, pitää varautua hakemaan pari multasäkkiä ja kompostia isovanhemmilta! Jatkossa, jahka kerkeän, kerron myös palstasuunnitelmista :)

7 kommenttia:

  1. Miten noi sun basilikat onkin noin hyvän näkösiä kun mulla ne kasvaa ihan älyhitaasti krooh. Sulla on enemmän kasveja pelkästään siellä asuntolalla kuin mulla kotona :D

    VastaaPoista
  2. Hei vau, Islantiin! Olet kyllä todella rohkea kun uskallat lähteä reissaamaan tuolla tavalla. :)
    Meiltäkin lähtee yksi Hollantiin, yksi Tsekkeihin ja yksi Saksaan. Minä menen Kouvolaan! :D

    VastaaPoista
  3. Mila: Ne on näitä alakohtaisia etuja ;D kultaköynnös on koulun pistokkaista, pennimuori tukusta tukkuhinnalla (jotain 3 euroa, kaupassa helposti jopa 9 euroa), rahapuu ja tuoksuköynnös ilmaisia pelastuskukkia :P Ja sullahan on thaibasilikaa, voi olla että niillä on jo muutenkin ihan eri kasvutahti! Eteläikkuna auttaa ;)

    Mari: Kiitos, asiaa auttaa paljon parhain ystäväni, ketä muutti Islantiin alkuvuodesta :)

    VastaaPoista
  4. Wau, kuulostaa tosi hienolta. Toivottavasti otat kameran mukaan, jotta saamme nähdä, miltä siellä näyttää. Olen jo utelias, islantilaiset puistot, mitähän kasveja...

    VastaaPoista
  5. Hei, ihanaa reissua sinne Islantiin, minä näin yhden jutun, Jaakko ja maailmanvallittajat ohjelmassa, suomalaisen naisen elämästä siellä islannissa. Ihan kivalta vaikutti. Sulle tulee mukava reissu sinne. ehdottomasti.
    Muista käydä uimassa sellaisessa geishiirissä, vaimitensenytkirjoitetaan...:)
    Basilikat on ihania...

    VastaaPoista
  6. Oi että, varmaan ikimuistoinen reissu! Islanti on niin merkillinen paikka. Tai siis, en ole koskaan käynyt mutta mieli tekisi. Siellä on varmaan ihan omat haasteensa puutarhurin työssä. Hieno kuva!
    Todella viihtyisän oloinen asuntolahuone, enpä ole noin viihtyisää asuntolaa ennen nähnytkään. Ihan kuin koti! Paljon kasveja :-)

    VastaaPoista
  7. Ihana huomata, että näinkin moni tätä blogia lukee ^^
    Sussi: Kyllä, lainaan siskon parempaa kameraa (vaikka ei sekään perusdigikameraa ihmeempi ole), ja muistikortteja parikin :D Tulee varmasti miljoonia kuvia! Käyn siellä sitten puistot konttaamalla läpi ;D

    Tuija: Kiitos, tuosta ohjelmasta joku muukin taisi mainita, itse en ole nähnyt. Kuumissa lähteissä on tarkoitus käydä pulikoimassa, ja kaikissa muissakin mahdollisissa turistikohteissa ;D

    Saila: Vulkaaninen maaperä on aivan omanlaisensa, mielenkiinnolla menen oppimaan sinne! Ja kiitoksia, asuntolahuone on kyllä niin vihreä, ja samalla minunnäköiseni, että kyllä kelpaa :)

    VastaaPoista

Jätäthän jonkin tervehdyksen kertomaan olemassaolostasi, kommentit ja palaute ovat yksi bloggaamisen peruspilareista :)