4.2.2013

Suojaa kasvit kevätauringolta

Heips!

Helmikuun aurinko saattaa jo joissain paikoissa paistaa niin kirkkaana, että puutarhurin on aika käydä varaston perällä hakemassa varjostuskankaat esille. Itse suojasin eilen jo oman puksipuuni aidan viereltä. Portin toisella puolella on vielä tuija, jolle pitää käydä ostamassa omansa. Ainakin Prismassa olen näitä nähnyt, 3,50€/kpl.

Tässä on kuva viime keväältä, 13.3.2012. Puksipuu oli talven istutusruukussaan, hiekkakasassa, ja keväällä suojasin sen samaisella säkkikangaspussukalla.


Suojausta suositellaan yleensä istutuksen jälkeiset 3-4 vuotta, havupuut ja -pensaat ovat suurin riskiryhmä, ainakin tuijille, kartiovalkokuusille ja alppiruusuille suosittelen hakemaan aurinkosuojaa.

Kevätaurinko lämmittää, lumi heijastaa valoa ja auringon paistaessa oksiin/lehtiin  kasvi haihduttaa runsain mitoin, mutta juuret eivät saa vettä jäisestä maasta. Tämä ilmiö tunnetaan kevätahavana, joka voi uusimmille kasveille olla kuolemaksikin, toisilla se voi aiheuttaa vain paikallista ruskettumista, eihän sekään kaunista katsottavaa ole.

Varjostuskangas levitetään kasvin ylle niin, että se peittää ns. "vihreät osat", onko havuilla se sitten lehvästöä?   Maanantaisin on aina vähän pöllähtänyt olo, sanat ei istu suuhun jne :D Mutta kuitenkin, kankaan pitää olla hengittävää sorttia, mitään jätesäkkiä/pressua ei saa käyttää. Itselläni on ihan säkkikankainen pussukka. Kankaan alla pitäisi ilman päästä kiertämään, ettei kasvi tukehdu, ja ettei suojan alle kerry millekkään sienelle tms kasvualustaa. Minä laitoin pari puksipuuta pidempää tukikeppiä kankaan alle, jolloin se on sopivan löyhästi puksipuun ympärillä. Jotta tuuli ei riepota kangasta mukaansa, sen voi sitoa rungon/maantasalta hieman kiinni, tai laittaa kiviä yms painoksi.

Suojat pidetään paikoillaan siihen asti, että maa on sulanut, sehän vaihtelee paljon paikoittain, siinä huhtikuussa varmaan keskimäärin? Maan sulamista voi tietysti myös nopeuttaa kastelemalla juuristoaluetta päivisin (ei iltaisin, niin että vesi vain jäätyisi yöksi).

Tämän tietoiskun jälkeen voinkin palata sohvalle neulomaan kevätpipoani :D

2 kommenttia:

  1. Hyvä muistutus! Pitääkin kaivella varastosta suojat esille.

    VastaaPoista
  2. Hyvä kun muistutit.
    Keväällä meillä onkin kuin, kummituksia pihalla.
    Olen ommellut isoja säkkejä jotka vedän Sokeritoppa kuusien ja tuijien päälle.

    VastaaPoista

Jätäthän jonkin tervehdyksen kertomaan olemassaolostasi, kommentit ja palaute ovat yksi bloggaamisen peruspilareista :)