29.6.2012



Torstai oli ihana päivä, varsinkin kelien puolesta! Oma mieliala ja jaksaminen menee aika käsikädessä sen mukaan, miltä taivas näyttää. Jos on sateista ja pilvistä, on olo kuin sokerista tehdyllä, möllöttää sohvalla ja on ihan lötköpötkö. Kun aurinko paistaa, niin alkaa ikään kuin latautumaan. Vai onko se vain sitä, etttä aurinko näyttää kaikki likatahrat ja pölytkin niin vahvasti, ettei enää kehtaa olla niitä huomaamatta? ;D

Diagnosisoin itselläni juhannuksen jälkeisen masennuksen! Juhannusta suunnitteli ja stressasi pitkään, ja sitten sen sujahtaessa ohi, jäi niin tyhjä olo. Niin tyhjä, että olen jopa vilkuillut jotain osa-aikaista työtä loppukesäksi! Onkohan joku tauti iskemässä, ei ole yhtään minunlaistani....

Keskiviikkona ehdin pitkästä aikaa ajaa nurmikon, juuri sopivasti ennen sateita. Torstaina sitten siivosinkin Jälleen kerran japanintattaren alkuja sieltä täältä, raivostuttavaa! Onneksi ne napsahtavat helposti poikki, raivasin niitä myös aidan ulkopuolelta, ettei entinen viidakko-ilme pääse taas riehaantumaan.

Pihan häpeänurkka tuli myös putsattua, pitäisi hakea hieman laattoja lisää, jotta saisin istuskelualueen mukavammaksi. Pieni alue nurmikkoakin pitäisi kylvää vielä. Kai sitä tänä kesänä vielä ehtii? :)


Töiden loppuessa kroppa vaatisi enemmän tekemistä, sen takia varmaan nytkin olen "jo" hereillä. Kello 2.20.  Täysin virkeänä nukuttuani jotain 4 tuntia? Mieheke lähtee töihin klo 07, silloin olenkin ihan töttöröö... Taidan pian kömpiä takaisin nukkumaan, Monakin pyysi äsken ulos pissalle, ja kömpi äkkiä takaisin miehekkeen viereen nukkumaan :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätäthän jonkin tervehdyksen kertomaan olemassaolostasi, kommentit ja palaute ovat yksi bloggaamisen peruspilareista :)