12.2.2013

Työnhaun lomassa...

Kiirehdin ehkä turhaan tuon kevätsuojauksen kanssa, lunta vaan tupruttelee taivaalta koko ajan lisää! Noh, kyllähän ne voi suojata jo syksylläkin, joten ei tuosta vahinkoakaan koidu. 

Tasaiseen tahtiin olen käynyt viemässä linnuillekin ruokaa, vaikka kerran olen siinä bongannut rotankin maassa mussuttamassa... Yleensähän kaupunkialueella ei siksi suositella lintujen ruokkimista. Oma mielipiteeni on, että rottia varmasti täällä piisaa vuoden ympäri, vaikka minä en ruokintapaikkaa pitäisikään talvisin. Niin moni lintu siitä kuitenkin saa ravintoa. Talitiaiset,sinitiaiset, varpuset, pulupariskunta, fasaanit, orava, mustarastaspariskunta, urpiaisia, punatulkkuja... ja muutama harakkakin. Muutamilla muillakin täällä betoniviidakossa on näkynyt ruokinta-automaatteja olevan :)

Siivosin tässä työnhaun lomassa vähän kaappejakin, ja kirjahyllyä. Ensi viikolla olisi tarkoitus varata läheiseltä kirpputorilta hylly, ja viedä sinne rompetta, jos paikkamaksun jälkeen saisi muutaman euron käteenkin. Törmäsin myös vanhoihin VHS-kasetteihin, ja kun ei meillä enää ole(eikä tule) videonauhuriakaan, koitin kovasti keksiä uusiokäyttöä mokomille. 

Itse nauhaa on käytetty monessa paikassa esim. punontaan tai virkkaukseen joko langan sijaan tai sen kanssa, mutta itseäni eivät lopputulokset oikein houkutelleet. Nauhat nappasin muutamasta videosta talteen, ajattelin kokeilla sitä lahjanauhana. Yhdestä videosta nappasin myös päätyluukun talteen. Muut osat menivät roskiin, kun ei niitä vaan saa nätisti esim pienemmiksi palasiksi meidän työkaluilla, mutta kotelot säästin. Hieman kuumaliimaa selkämykseen, etteivät ne aukenisi kokonaan ja vola; askartelutarvikkeille pikkurasioita. Minulla on isohko muovilaatikko askartelutarvikkeille, ja aiemmin nämä kaikki tilpehöörit ajelehtivat sikin sokin laatikonpohjalla. 

Muutama pääsiäistipu ja pikkumaaleja, tässä on videokasetin taustalevy "tilanjakana". Kuumaliimalla sekin kiinni ;)


Sekalaista tilpehööriä, pähkinöistä nappeihin jne


Yhteen laitoin viime keväänä hiuskorujen tekoon ostamani helmet ja heteet + nipsut.


Säästin myös yhden kelan, ja pyöritin siihen laatikossa pyörineet lahjanarunpätkät. Yhteen koteloista meni erilaiset metallilangat. Koteloita voi tietysti koristella kauniimmiksikin, ja kovasti olen hinkunut nyt sellaista Dymon tarratulostinta, jolla saisi retrosti nimikoida Kaiken ;)


Posti toi tänään myös ihanan palkinnon! Voitin Förmaaki ja puutarha-blogista Sussin omaa käsialaa oleva jännitysromaani Uhrilehto :) Kerrankin osui onni kohdalle, ja mukana oli vielä ihana korttikin saatteena. Kiitos! 



10 kommenttia:

  1. Paljonpa teilläkin lintuja käy. Meillä käy lintulaudan alla hiiri joka asuu kiviaidassa Olet kyllä kekseliäs.
    Hyvähän se on ajoissa suojatta:)
    Mukavia siivouspäiviä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sylvi! Vielä kun saisin yhtä kivoja kuvia kuin sinä, niin olisi todisteitakin linnuista :)

      Poista
  2. Aika näppärä homma toi kasettikansien käyttö :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puoliväkisin piti keksiä Jotain käyttöä niille, en hennonnut heittää suoraan roskiin ;)

      Poista
  3. Kätevää tuo videnauhan kotelon hyödyntäminen. :) Tarratulostin on muuten kiva. Mulla on Dymo LabelManager160P : http://global.dymo.com/fiFI/Products/LabelManager_160.html.

    On muuten kätevä QWERTY-näppäimistöllä ja monipuolisia clipart- kuvia saa sillä tulosteltua.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Linkki ei toiminut, mutta sain googlettamalla näkyviin millaisen omistat, kelpais mullekkin! :)

      Poista
  4. Toivottavasti kirjasta on iloa:)

    Olen samaa mieltä kanssasi, rottia riittää, vaikkei lintuja ruokkisikaan. Helsingissä olen nähnyt rottia vaikka kuinka, eikä lintujen ruokintapisteitä ole mailla halmeillakaan.

    Tuo kaappien siivous ja järjestely pitäisi minunkin tehdä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli aivan loistava, laitoinkin sinulle sähköpostia jo :)

      Poista
  5. Kuka tulee siivoamaan mun kaappini,laatikkoni ja vaatehuoneeni??? Kyllä riittäisi monelle videokasetinkotelolle käyttöä :)

    Minullekin kävi samassa arvonnassa tuuri ja eilen illalla jo jokusen sivun ehdeinkin Sussin kirjasta lukaista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jospa kevään aurinko toisi sinnekin tämmöisiä siivouspäähänpistoja ;)

      Minä aloitin eilen illalla, ja ahmin sen kerralla alusta loppuun! :D Tykkäsin tosi paljon, Sussilla on kiva kirjoitustyyli. Tuttuja paikkoja kuvaili, ja muutenkin kivoja/hauskoja kielikuvia käytetty :)

      Poista

Jätäthän jonkin tervehdyksen kertomaan olemassaolostasi, kommentit ja palaute ovat yksi bloggaamisen peruspilareista :)