13.12.2012

Joululahjatoiveita

Monessa blogissa olen bongannut joululahjatoiveita, joten ajattelin itsekin listata niitä ajankulukseni :)

Meidän lähisuvussa on tapana esittää tarkkojakin toiveita, niin kaikki saavat mieluisia lahjoja. Lähisuvussa on tällä hetkellä vain aikuisia, siskoni on nuorin, 22-vuotias, joten emme riehaannu lahjoista niin paljoa. Yksi per nuppi. Vanhemmat ostavat nuoremmille ehkä hieman kalliimpia lahjoja, me nuoret taas emme kuulemma "saa" edes tuhlata rahojamme kalliisiin lahjoihin. Isoäitinihän aloitti tästä saarnaamisen jo syyskuussa ;)

Oikeastaan ainut asia, mitä koen Tarvitsevani, ja ainut tarkempi lahjatoiveeni tänä vuonna on ollut

Heräämisvalo 
Naapurillani on ollut tämmöinen, ja hän on sitä kovasti kehunut. Tunnen itse joka talvi jonkin sortin kaamosmasennusta, ja nukkuisin varmasti talviunta jos semmoinen olisi mahdollista. Uskoisin jonkinlaisen herätysvalon olevan tulossa :)

Kuvassa Philips Wake-Up Light HF3465





Muut tässä listaamani ovat "tahtoo"-kategoriaa, hieman haaveilun puolelle menee ;)

Allaskaappi

Tämä pelastaisi säilytystilattoman kylppärimme!
Kuvassa Ikean 2-ovinen Fullen

Uudet patjat

Sänkymme ostettiin ekaan yhteiseen asuntoomme, tai saimme sen silloin joululahjaksi, vuonna...oiskohan 2008, eli ei kauaa sitten. Petauspatja on tiensä päässä, tai sen päällys ainakin. Herkkävatsainen koira on tehnyt sen kanssa tuttavuutta liiankin kanssa, ja jatkuva peseminen hajotti vetoketjun. Venyttämisestä huolimatta päällinen myös kutistui järjettömän paljon. Sängyssä on 2 runkopatjaa, jotka olemme pultilla kiinnittäneet yhteen, ja petauspatja. Joustinpatjat olisivat myös kivat!



Kampaajalle olisi kiva päästä, hartiat kaipaisivat hierontaa, puutarhaliikelahjakortit tulisivat varmasti käytettyä... Riikka Pulkkisen Vieras-kirjan haluaisin lukea. Arvostaisin kovasti myös vaikka jonkun ruokakaupan lahjakorttia! :)

Nyt täytyy jättää haaveilut ja käydä täyttämässä lintujen ruokinta-automaatti, sekä alkaa siivoamaan jouluaskartelujen jälkiä... Muistakaahan lähettää joulumerkein varustetut joulukortit TÄNÄÄN!

3 kommenttia:

  1. Onpas sulla kivasti laitettu tuo sängyn pääty sekä katto.
    Me emme osta aikuisille ollenkaan lahjoja,mutta lapsille kylläkin.No,kummipoikaa muistan vielä,vaikka onkin jo aikuinen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näköjään tekstiin ei päivittynyt ihan kaikki mitä yritin.. Eli ei ole, harmillisesti, meiltä tuo kuva, vaan kuva unelmamakuuhuoneesta, netistä poimittu :P mutta kiitos kommentistasi!

      Poista
  2. Hei,jaa vaan se messu lista eteenpäin =)
    Mukavaa joulunodotusta,
    KArolina

    VastaaPoista

Jätäthän jonkin tervehdyksen kertomaan olemassaolostasi, kommentit ja palaute ovat yksi bloggaamisen peruspilareista :)