13.3.2012

Oravan aamujumppaa ja pihakuvia

Aamulla herätessäni vilkaisen yleensä ensimmäisenä takaovesta ulos, lähinnä nähdäkseni millainen sää on ja onko linnuilla ruokaa. Tänään sainkin samantien hakea kameran käteen, onneksi tällä oravalla ei ollut kiire mihinkään.

Tästä näkymästä tuli ensimmäisenä mieleen "Leap of faith", ns. uskon loikka, en tiedä miten se parhaiten suomentuu. Tämä kurre kuitenkin osasi hommansa ja uskalsi nojata tyhjyyteen, en tiedä oliko tätä harjoiteltu kauankin ennen kuin minä heräsin :D

Kurotus



Tätä jatkui aika pitkäänkin. Välillä piti vähän lämmitellä ja kiivetä ylös ja alas puunrunkoa :)



Olen siirtynyt päivystämään takapihaa. Sunnuntaina heiluin lapion kanssa ja heitin nurmialueen lumet kukkapenkkien päälle. Ja syy siihen löytyi talon seinustalta :)

Seinustan vierus on ollut nähtävästi sulana jo jonkin aikaa ja tulppaanit ovat keksineet herätä! 

Heittelin siis ylimääräiset lumet kinoksiksi, mutta johan ne ovat taas jo sulaneet. Eilen oli +6°C, aurinkoista ja mukavaa, vaikka tuulikin tosi kovaa.

Tämän aamun pihalook:

Rappusilta oikealla


Oikea reuna


Taka-ovi

Ovelta katsottuna vasen laita. Pussin alla piilossa puksipuu.


Meillä on myös nykyään vallihauta pihan reunamilla. Maa on jäässä, ja notkolla tuosta kohtaa, niin että kaikki sulamisvedet jäävät tähän. Saa nähdä mitä nurkan sipulikasvit, saniaiset ja tyrnit tästä tykkäävät.




Työkalut pisin pihaa ;) Tuossa meidän edustalla on tietysti myös yksi lumenkasaamispaikkoja, mahtaako sulaa ennen juhannusta...

Akileijan (korjaus, tunnistettu sittemmin rikkaruohoksi, keltamo) päältä on lumi jo sulanut! 

Käärmeenpartakin pilkistää jo, ja yläreunasta näkyy yksi vuorikaunokkikin.


Nyt täytyy tarkasti seurata sääennusteita ja koitan keksiä ratkaisua tuohon vallihautaongelmaan...

3 kommenttia:

  1. Oravat osaavat:)

    Onpa siellä vähän lunta, meillä ollaan vielä puolessa metrissä.

    Meillä oli kerran kova routa ja sulamisvesiä kerääntyi pihaan valtavasti. Hätäpäissäni kannoin sitä pois ämpäreillä, ettei kukkkien juuristot vain lilluisi vedessä. Mitäpä ei puutarhuri tekisi kukkiensa vuoksi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kurre oli kyllä taitava tapaus!

      Täällä on lumi sulanut huimaa tahtia, nurmikkokin jo pilkistää!

      Tuo ämpärillä kanto kävi itselläkin mielessä, mutta on niin hankalassa paikassa. Täytyy miettiä tätä uudemman kerran, hmm.

      Poista
  2. Ihana tämä kuvasarja oravasta.. Soma tapaus. :)

    Oikeastaan mies on aikasemmin asunut Malesiassa. Viime syksynä kävin miekkosen kanssa vajaan kuukauden seikkailemassa Malesiassa, jotta näkisin paikan omin silmin.

    Mies sai työtarjouksen Malesiasta, joten pakkohan tilaisuuteen oli tarttua. Tämmöinen kun tapahtuu vaan kerran elämässä. :)


    Kiitos paljon onnitteluista.

    - C-linja

    VastaaPoista

Jätäthän jonkin tervehdyksen kertomaan olemassaolostasi, kommentit ja palaute ovat yksi bloggaamisen peruspilareista :)