Viimeiset aamut herännyt joskus puoli kahdentoista aikaan... Tänäänkin piti hakea sairaslomaa, mutta jokin suuri saamattomuus laskeutui taas harteille. Laitoin luokanvalvojalle viestiä kuitenkin.
Olo on aika... hirveä. Keskikamala? Tiedän, että voisi tuntua vielä pahemmalta, mutta ku nenä on tukossa ja kurkku kipeä, niin ei tämä pelkkä oleminenkaan mitään juhlaa ole.
Eilen sain hieman tiskattua, ja laitoin kääpiöbanaanin alut uusiin multiin. Leikkelin kiinanruusua, mutta en kyllä ajatellut ihan loppuun asti, taisin leikellä liikaa. Leikellyt osat päätyivät vesilasiin juurtumaan.
2.3.2010
1.3.2010
Kuvat hiihtolomalta
Tulee taas jäämään niin paljon kuvia pois, kun piti palauttaa kamera siskolle. Omalla kameralla en osaa enää kuvata. Eikä sillä vain Saa kuvattua, jollei ole täysi auringonpaiste ulkona. Eilenkin yritin ikuistaa narsisseja sisällä illemmalla.. Ei onnistunut. öh : /
Isovanhempien lehtikuusi

Minun tulee ikävä tätä taloa. Isovanhempien vanha talo on ollut vuosia tyhjillään, odottamassa että sen saa myydä. Nyt on hyvä tarjous tehty, ja odotellaan taas mitä mieltä EU on siitä.
Vintin ikkuna
Täällä minä leikin pienenä kesäisin. Haikea olo. Aurinko paistoi niin nätisti, yritin vangita kameralla sen, ja leikkipaikan tyhjyyden...
Olikohan tämä viimeinen kerta kun kuljen nämä rappuset takapuoli edellä alas? Onko viimeinen kerta, kun mamma seisoo vieressä ja hokee "älä sitten tipu sieltä! varovasti rappuset alas!"
Acer platanoides, vaahtera, talviasussaan
Mimmi-kissa tuli meille -94, joten 16-vuotispäivä kolkuttelee ovella. Viime vuosina viihtyy enemmän ja enemmän sylissä, nuorena oli hyyyvin itsenäinen ja vauhdikas, nyt tosiaan köllöttää sylissä kun katsotaan tvtä :)

Hiihtoloma viikolla 8
Maanantaina nukuin pitkään, juttelin ystävän kanssa mesessä, join rauhassa kahvia. Sisko kävi kylässä, katseltiin vanhoja kuvia koneelta :) Kokkasin pastabroilerpaistosta, oli todella hyvää!
Tiistaina minulla oli hieroja, jolle mieheke osti jo lokakuussa minulle lahjakortin puolihierontaan. Kipeä kohta selässä huolestutti tätäkin, pitäisi mennä kuvauttamaan. Hieronta oli muuten oikein mukavaa, sieltä läksinkin miltein suoraan isovanhemmilleni.
Isovanhemmillani juteltiin mamman kanssa kasveista ja kukista miltein yötä päivää, välissä käytiin parilla läheisellä kirpputorilta, josta löytyi kiva euron maljakko, keraaminen keltainen, pari lapsuudenaikaista videota, nekin eurolla. Ostin myös pienen pinon tieteen kuvalehtiä, vien kesällä miehekkeelle lukemiseksi mökille, pidän ne piilossa siihen asti ;D Voisinkin ensi juhlapäivänä tilata tälle lahjaksi ainakin muutaman kuukauden.
Isovanhemmilla tuli myös tehtyä lumitöitä pihalla, vaikken katolle lähtenytkään kiipeämään. Viime yöt olen nähnyt ihania unia, miten minulla ja miehekkeellä on oma talo ja pihaa <3
Torstaina mieheke haki minut kotiin, olo oli jo aika flunssainen. Painoin perjantain ja lauantain töitä, ja lauantaina piipahdettiin uudemman kerran isovanhemmilla. Vietiin ylimääräiset stereot sinne, ja ostin töistä loput jouluruusut mammalle, nekin vietiin samalla. Tämän jälkeen käytiin miehekkeen veljen ja tämän vaimokkeen kanssa kaupoissa, ostettiin herkkuja ja oli myös pakko ostaa narsissi tuomaan kevään väriä! Illalla käytiinsyömässä ulkona, ja katseltiin sitten kotona elokuvaa.
Sunnuntai sujunut sairastaessa. Nenä vuotaa, kurkku on karheana, yhh...Jaksoin sentään vaihtaa ostamani 3 pikkutainta (2 verenpisaraa ja 1 pelargoni) isompaan multaan ja samoin yhden siemenestä kasvattamani pelargonin.
Tänään Maanantaina on vapaata koulusta, olisi ollut töitä tosin, mutta sovittiin etten tule nuhanenänä sinne hääräämään :P Taidan vain istuskella päivän koneella, ja huomenna hakea sairaslomaa... Koko viikko puiden leikkuuta räntäsohjossa, ei kuulosta hyvältä paikalta olla kipeänä.

21.2.2010
Sunnuntai!
Ja kerrankin voi viettää sunnuntaita niin, ettei tarvitse stressata alkavaa viikkoa! Nukuin piiiitkään, ja nautin pari kahvikupposta sängyssä pötköttäen. Siitä pikkuhiljaa käynnistyin ja aloin tutkimaan viikon omillaan olleita taimia. Kovin ovat honteloita. Ja niimpä tietysti, melkein joka kipossa vilisti valkoisia minitoukkia- harsosääsken toukkia. Käsitykseni mukaan ne voivat mutustaa taimien juuria, elikkä kovin toivottuja vieraita ne eivät ole. Yleisin karkoituskeino on, että antaa mullan kuivahtaa.. mutta sehän ei oikein nuorille taimille ole sopivaa. Saa nähdä mitä keksin. Yhden pelargonin taimen koulin jo omilleen. Muut saavat tanakoitua ja kasvattaa sirkkalehtien lisäksi vielä.
Sunnuntain ratoksi aloin vielä putsaamaan kaapin perällä lojuvia kukkapurkkeja. Työnsin kesän jälkeen osan vain pölyisinä kaapin perälle, vähän multaa jne niissä oli. Viritin tiskirätin "suodattimeksi" lavuaarin pohjalle, niin kaikki multa ei sitten päässyt tukkimaan viemäriä. Nyt on Monta puhdasta muovi-ja saviruukkua odottamassa mitä kaikkea keksinkään!

19.2.2010
Huh huh
Vielä huominen töitä ja sitten alkaa hiihtoloma. Ja kyllä sitä onkin odoteltu! Koko viikon painanut päivät koulussa pihalla leikkuuhommissa ja kasvihuoneella kivetyshommissa, illat viettänyt asuntolalla neljän seinän sisällä. huh huh. Tänään oli koe aamulla, ja sieltä pinkaisin suoraan töihin.
Viime lauantaina olin ystäväni M:n kanssa kouluni tiluksilla "eräilemässä". Laavulla grillaamassa makkaraa kertakäyttögrillillä! :)

10.2.2010
Kuvia!
no kyllähän tuo tähän sopii! Pitää tuoda se oma kamerakin ensi viikolla tänne, niin saa vanhempiakin kuvia näytettyä :) Tässä nyt uudempia kuvia asuntolalta..sanokaa jos kuvat näyttää venyneiltä tms :P vissiin klikkaamalla näkyvät oikeassa koossa...:
Maisema huoneen ikkunasta
Maisemaa, syvin ura hangessa on siltä kerralta kun vedin T:tä pulkassa :D
Asuntolahuonettani, huonehan on tarkoitettu kahdelle hengelle, nostin toisen sängyn seinää vasten, "pois tieltä". Kaikki tavarat vielä sikin sokin, älkää välittäkö :)
Toinen puoli huoneesta, pieni, kova sänkyni ja lisää sekamelskaa. Iso huone yhdelle, pieni kahdelle.
Tässä vielä huoneen ovi ja toinen kirjoituspöytä. Sen pinta oli niin heikossa kunnossa, että peitin mokoman ikean löytökankaalla (verhot ovat myös halpalaarin alepaloja, :) )
Kaksi uutta kasvia työpaikalta, muorinkukkia (Peperomia) molemmat
Siinä kuvat tällä kertaa, ensi viikolla (tai aiemmin jos löydän piuhan kotoa), muitakin näkyville. Huomenna klo 9 bussilla töihin, perjantaina töitä, ja ehkä lauantainakin. Viikko 7 pyhitetty koululle, ja silloin yövynkin koko viikon koululla! Pitää muistaa ostaa vähän ruokaakin tänne :P

Viikko 6 ja edellisviikon muistelua
Aloitin tämän postauksen kirjoittamisen maanantaina, mutta työkiireiden takia se jäi kesken, ja nyt, keskiviikkoillalla, en meinannut muistaa mitä viikonloppuna tulikaan tehtyä :D
Loppuviikko hurahti nopsaan, torstai ei oikein edes muistu mieleen.. Teroitustunteja, teroitin samaa kirvestä, 2 puukkoa ja oksasaksia 3 tuntia yksinäni, kun opettaja ei oikein revennyt kahteen paikkaan. Noita tunteja olisi oikeasti vasta tällä viikolla, mutta minähän anoin lomaa, että pääsen töihin :) Kunnon löhölomaa ei siis ole tiedossa, ehkä tuo hiihtolomaviikko 8 toisi helpotusta. Torstaina myös istutettiin talvetuskasvihuoneessa pelargonit isompiin ruukkuihin ja parempiin multiin.
Oltiin sitä ennen seuraamassa koulun Natura-alueella, miten suomenhevosella vedettiin metsästä kaadetut kuusenrungot pois. Metsurioppilaat kaatavat puut, ja hevonen kantaa ne metsänlaidalle, näin ei vahingoiteta natura-alueen herkkää metsäpohjaa. Alueella on hieno tammilehto, mutta kuuset, koivut ja pihlajat alkavat sitä valtaamaan, siksi siellä vähän siistitään :)
Perjantai meni töissä, ei mikään kovin tehokas päivä kuitenkaan... Töiden jälkeen...
Ai niin! Töiden jälkeen kävimme miehekkeen kanssa kiinalaisessa syömässä. Kiinalaisesta kävelimme Class Ohlssonille, josta piti ostaa mm. kaapin"vaimentimet", semmoiset muovipalat (asuntolalle, kun kaapit pitävät kauheaa meteliä), mutta päädyinkin ostamaan läppärinkansi-koristeen (läppäriin, joka on rikkipoikkisärki tällä hetkellä). Classilta käveltiin Anttilaan, josta etsin samoja vaimentimia,ei tärpännyt. Hakusessa on myös kaappinippelit kotiin, semmoiset, joiden avulla kaappi "naksahtaisi" kiinni, nykyiset ovat aika kaameassa kunnossa. Missään ei vain näytetä enää valmistettavan moisia... Noh, Anttilassa muistettiin, että saunavuoro alkaisi puolen tunnin päästä, kipitettiin ruokapuolen kautta kotiin, ehdittiin saunaan juuri parahiksi. Yksi saunaolut ja mukavat lämmöt rentouttivat mukavasti :)Tämä aiheuttikin sen, että mentiin nukkumaan klo 22 :D Mitäs me hurjimukset :P
Lauantaina oli töitä, mukava päivä kerrassaan. Osasin palvella asiakkaita alusta loppuun, ja moni jutusteli mukavia myös. Ns "ikäviä" asikkaita ovat ne, jotka tulevat huonolla tuulella ja ARMOTTOMALLA kiirellä, koska eivät malta maksaa pysäköinnistä. Hoputtavat ja marisevat, ja viimeistään kassalla hoputus saa aivot solmuun, ja syntyy vaan entistä kamalampi kokemus molemmille osapuolille :D Mutta näitä ei lauantaina tainnut olla. Töistä kipitinkin nopsaan bussiin, ja läksin isovanhemmille yökylään. Vein mukanani Muutaman siemenpussin. Isovanhempieni vanha talo on ollut suuren kiinnostuksen kohteena, Miina Äkkijyrkästä villisikafarmareihin ovat olleet kiinnostuneita ;) Saas nähdä mahtaako kukaan vaan haluta maksaa siitä, toivotaan. Kuten mamma sanoi, se on tavallaan heidän palkkansa vuosien maatilatöistä... Sattuisiko tänään tulemaan viking lotto potti, voisin ostaa tilan riesakseni ja harjoittaa puutarhuritaitojani siellä... *huokaus* unelmia unelmia, enköhän aikanani jostain löydä jonkin Oman kodin ja Oman pihan..
Vierailu sujui mukavasti, ja sain mukaani sunnuntaina kiitettävästi tavaraa asuntolalle. Mattoja, astioita, valaisin.. Mieheke haki mut autolla, niin ei tarvinnut bussilla kärrätä onneksi. Isovanhemmilta suunnattiin auton nokka kaupan kautta ystävälleni, jossa tämä avomiehensä kanssa poti flunssaa. Keltainen krysanteemi ja sitruunamuffinssit piristivät toivottavasti :)
Viikko 6 menee tosiaan työn merkeissä, tänään keskiviikkona tosin olen ollut koulussa, kun opetettiin suunnitelman lukua, jota ei muulloin olisi mahdollista suorittaa. Vihersuunnitelmien laatimista, lukua ja maanmittausta, ensin teoriassa ja sitten käytännössä kasvihuonetiloissa. Olin varmaan taas ainut ketä asia oikeasti kiinnosti :P Olen aina ollut utelias tietämään miten tuo maanmittausmasiina toimii, ja mitä tienvierillä seisovat äijät kolmijalkoineen ja tikkuineen tekevät.. NYT TIEDÄN :) Tulevassa meillä tulee hommaksi rakentaa tiilimuuri, ja näitä oppeja sitten sovellamme käytännössä.
Jään tänäänkin (olin siis ti-ke yön myös täällä) asuntolalla, T&S lähtivät jonnekin pariksi tunniksi, pääsin heidän koneelleen nörtteilemään siksi aikaa.. Pahoittelen sekavaa postausta, ja jälleen, kuvat uupuvat. Tai hetkinen, sopisikohan siskon kameran kortti tähän koneeseen.. hmm, tutkinpa asiaa :D

5.2.2010
Pikabloggaus
Kameran piuha on edelleen hukassa, mihin ihmeeseen olen sen laittanut... Ja nyt viikko on jo perjantain puolella, vaikka juuri eilen istuin tässä kirjoittamassa maanantaista.
Tiistai sujui aamukankeudesta huolimatta. Uni maistui, ja lopulta mieheke kuskasi minut koululle muutaman tunnin myöhässä *häpeissään* Jouduin suoraan tulilinjalle, ilman perehdytystä pääsin kokemaan "asiakastilauksen". Onneksi tuo oli siis harjoitustilanne, opettaja soitti koulun floristiikkamyymälään, ja minun hommani oli täyttää tilauskaavake. Yhä unenpöpperössä, silmät ristissä siinä sitten kirjoitin kuvitteellisen Helmi Sinijoen tilausta jonkin palvelusäätiön tilaisuuteen tulevista kukista, maljakoista jne. Ihan kamalaa! :D Tajusin kaikki virheeni siinä vaiheessa, kun laskin luurin kädestäni, hih. Onneksi oli harjoitustilanne, minulta unohtui asiakkaan puhelinnnumero, päivämäärä oli väärä ("asiakas" sanoi LAUANTAI 5.helmikuuta), HINTA-ARVIO unohtui (en oikein tiennyt missä välissä siihen olisin hypännyt ja sitten se unohtui, kun "asiakas" ei sitä maininnut")... Noh, kerron sitten minkä arvion siitä saan, saamme ne takaisin joskus parin viikon päästä.
Tiistaina näpersimme myös koivunoksista kipot. Aluksi joustava oksa kierretään kerälle, ja siihen pujotetaan 6 yhtäpitkää metallilangan pätkää. Sitten lähdetään pujottamaan toisia oksia. Vaikea selittää, ja alussa olin ihan hukassa, mutta oksa oksalta homma eteni, vähän paremmin loppua kohden. Epätasainen kippo siitä tuli, kuvaa laitan jahka löydän kameran piuhan.
Keskiviikkona oli talvitunnistusta. Ja tässä taas mitattiin maalaisjärkeä. Opettaja lähetti tiistaina tekstiviestiä Kaikille luokkalaisille, että muistakaa keskiviikoksi ulkovaatetus, talvitunnista tiedossa. Kesätunnistuksessa kuljettiin pitkin ja poikin koulun tonttia puskalta puskalle, joten talvitunnistuksen voisi olettaa olevan samanlaista, talvella on vaan...? Kyllä, kylmää, lumista ja kaikki pensaat näyttävät samanlaisilta risuilta! :) Siltikään ei moni meidän luokkalainen osannut pukeutua. Oltiin niissä samoissa kengissä kuin kesälläkin, neideillä välkkyi välillä napa/selkä minitakin alta, parilla ei ollut hanskoja, ei pipoja... Turha varmaan mainita, että mulla EI ollut kylmä? Pitkät kalsongit, farkut, työhaalarit, toppi, t-paita, pitkähihainen, takki, kaulaliina, pipo, vuorelliset Thinsulaten lapaset. Meillä oli koululla lisäksi joku teemapäivä, ja ruokalan edessä oli tarjolla pulkkia! Siitähän se riemu repesi (minulla ja luokkalaisellani lähinnä), kiskoin T:tä pisin ja poikin koulun pihaa :D Siinä tuli mukavan lämmin, ja muiden hytistessä naama vääränä, minä 22v (henkinen 6v sinä päivänä) hyppelin opettajan perässä lumikinoksissa (kun siis otimme aina näytteet puskasta kuin puskasta) ja siirtymämatkoille juoksentelin pulkkaa vetäen. Loistavaa liikuntaa!
Talvitunnistuslista on huomattavasti kesätunnistusta lyhyempi, mutta nyt ei ole listaa lähettyvillä, voisin toisena päivänä kirjoitella mitä meidän pitää tunnistaa.
Keskiviikkona sain myös ilouutisen, sain koulun asuntolalta huoneen! Tämä on ollut mielessä jo ennen kuin koulu alkoi, koska tiesin jo silloin aamuheräämisten ja aamuisten bussmatkojen tuottavan ongelmia. Eräs tyttö vaihtoi asuntoa, ja pääsin luokkalaiseni T:n ja tämän mukavan huonetoverin S:n kanssa samaan soluasuntoon. Asunnossa on siis yhteensä 3 soluhuonetta, joissa jokaisessa asuu 2henkeä. Pitäisi asua. T&S ovat ystäviä, S (19v) on vaan yo-pohjaisella linjalla, minun ja T:n ollessa pk-pohjaisia, ja he jakavat yhden huoneen. Kaikissa muissa asuu tällä hetkellä vain 1 henkilö. Yhteisiä tiloja ovat keittiö, tv-nurkka, 2 vessaa ja suihkutila. Oma huoneeni on... noh aika ankea :D Mutta todellakin tarpeeksi tilava! Edellinen tyttö jätti imuroimatta, joten minulla meni keskiviikkoilta aika lailla siivotessani ällöttävän likaista huonetta. Tosin siivoan aina uuden asunnon itse, vaikka edeltäjä olisikin siivonnut hyvin, minulla on oma tapani siivota, ja omat kriteerini. Ei sitten tarvitse miettiä miten likaisella vedellä edellinen on pessyt pöydät tms, kun on ne itse pessyt. Lattioilta löytyi ällöttäviä hiusvillakoiria, vanupuikkoja, sipsejä, sängystä hiekkaa jne jne. Iy! Mieheke huristi illalla tuomaan pari pussukkaa tavaroita, verhot, petivaatteet jne. En ollut yhtään osannut hahmottaa mitä Kaikkea sinne pitäisi/voisi tuoda, nyt kun olen yhden yön siellä viettänyt, on listalla yhtä sun toista :)
Asuntolalla asuminen/oleskelu/yöpyminen on sallittua vain arkisin ma klo 06- pe..oisko klo 15 asti? Viikonlopuiksi pitää siis poistua, ja kesäksi asunnot tyhjennetään, ja syksyllä taas hakea uudestaan, jos on tarvetta. Miehekkeen kanssa keskustelimme asian jo ennen kuin edes hain kouluun, emme nähneet siinä mitään ongelmaa. Yksi suhde ei kaadu muutamaan hassuun yöhön/päivään., olinhan kesälläkin leirimuonittajana, jolloin olin saman verran poissa, enemmänkin :) Ja eihän tuo koulu mikään eristysleiri ole, sinne hurauttaa parissakymmenessä minuutissa jos niin ikävä tulee. Saamme molemmat omaa rauhaa, ja minä pääsen sisustamaan mieleni mukaan (ainakin melkein). Voin raahata tilaa vieviä kasveja ja krääsää sinne!
Hölisin taas liikaa, mutta kun ei ole kerennyt välissäkään mitään kirjoittamaan, tämä päivä jää ensi kertaan...
AI NIIN! Sen takia alunperin tänne tulinkin, kun halusin hehkuttaa! Ensimmäinen 31.1. kylvämäni pelargonin siemen on itänyt! Taimi on nyt 3cm korkea. Itänyt on ollut muovitaimiruukussa, kelmulla peitettynä pienoiskasvihuoneessa(muovinen). Olen pitänyt pientä kasvilamppua päällä sen lähettyvillä. Kylvin muutaman myös turveruukkuun, sieltäkin näyttäisi olevan heräämässä ainakin yksi.
Nyt nukkumaan, tänään on töitä, klo 10-18, siellä työssäoppimispaikkalla taas. Toivottavasti muistan verokortin ja eväät....

1.2.2010
Maanantai, taas!
Viikot etenee huimaa vauhtia! Ja jossain vaihdun huumassa kameran piuhakin on karannut omille teilleen... olisi ollut kiva värittää tätä postausta muutamalla kuvalla.. Noh, saatte myöhemmin sitten :)
Viime viikolla oli keskiviikko ja torstai vapaata, meni kotona löhötessä, (muistaakseni) torstaina käytiin miehekkeen ja luokkalaisen kanssa Ikea-Bauhaus-kierroksella :) Ikeasta maljakko, muuten en ostanut, ihastelin vain ^^ Luokkalainen löysi myös maljakon ja pöytätabletit, sekä Bauhaussista ihanan orkidean. Tiedän, hieman Erikoisempi paikka ostella kasveja, mutta onhan siellä Puutarhamaailma-osio! Ja muutama mieletön limoviikuna, hinta jotain 8 000euroa, ja korkeutta... mitäköhän mahtaisi olla, 5-6metriä?
Perjantai ja lauantai meni töissä, ihanaa kun työssäoppimispaikka osottautui niin hyväksi! Töitä on hyvin tarjolla nyt työssäoppimisjakson jälkeenkin, ja se on palkallista työtä! Niin monta vuotta olen kituuttanut minivarallisuudella (siis suomeksi täysin peeaana), että on mukavaa, kun ei tarvitse ahdistua pankkitiliä katsoessa. Täytyy nyt vain opetella Säästämään. Kunnianhimoinen ajatus olisi säästää AJOKORTTIIN :) Tänä vuonna tulee 23 täyteen, ja olisihan sille läpyskälle silloin tällöin käyttöä. Tulevissa töissä, koululla tarvitaan enemmän kuskeja yhteisille reissuille, ja tietenkin, kun haaveissa on tulevassa asua kauempana kaupungista, niin olisi hyvä omata ajotaitoa...
Eilinen meni melkein kokonaan koulun etätehtäviä pakertaessa.. Uhh.. Meinasi usko loppua kesken, mutta iltakymmeneltä saatiin parityö mesen kautta valmiiksi :D Parityönä oli tehdä vihersuunnitelma koulumme atk-luokkaan. Jahka opettaja arvostelee sen, voisin skannata sen tännekin ihasteltavaksi. Se näyttää upealta, ja suurin kiitos menee luokkalaiselleni T:lle, koska tämä piirtää niin upeasti :) muita tehtäviä oli seuraavan kukkasesongin ja sen tuotteiden selvitys ja miettiminen... Sepustin puoli A4 pääsiäiskukista, kunnes tajusin, että niin, ystävänpäivä on tietysti hieman lähempänä...selitin sitten Siitäkin! :P
Illalla oli aika väsynyt, mutta ainahan sitä jaksaa kasvien parissa pakertaa... Kylvin meinaan chilin siemeniä! En ole ennen oikein kylvänyt itsenäisesti mitään, olen kuin tyhjä kangas (no joo, melkein!). Mamman parissa on toki tullut kylvettyä pienestä pitäen, jugurttipurkkeihin kesäkukkia ja kurkkua ++, mut nyt olin innoissani, sain tehdä IHAN itse :) Ja koska en omaa mitään vankkaa kokemusta, odotan innolla eroaako muoviruukkuun kylvämäni chilin kasvu paljoa turveruukkuun kylvämästäni. Myös pelargonin siemenet laitoin multaan.
Chilipaprika, Capsicum annuum, 'Hot Lemon' 6 siementä
Pelargoni, Pelargonium x hortorum 'Avanti Scarlet' 4 siementä , loput lähtevät mammalle :)
Tänään koululla opeteltiin perushuonekasvien hoito-ohjeita, kastelumääriä ja valovaatimuksia. Loppupäivästä opeteltiin arvonlisäverojuttuja (niin perusteita kuin vain olla ja voi. Miten paljon on 22% 100eurosta jne :P)
Lopuksi voisin vielä mainita uudesta nettikaupasta, kertokaas mielipiteitä! Avajaisten kunniaksi siellä on -10% kaikista siemenistä ja yli 70e ostoksista ei mene postikuluja. Maksut postiennakolla.
http://harrastajat.helle.fi/
Nyt nukkumaan, että huomenna jaksaisi heräillä taas koululle, mennään keräämään koivun oksia ja näperretään niistä jonkinlaisia kuljoja/ruukkuja!

27.1.2010
Samaan pötköön toinenkin postaus
Kirjoitin ensin tämän edelliseen postaukseen, mutta kun se sitten venähti romaanin pituiseksi, ajattelin, että olisi kivempi tuoda tämä erilleen.
Eilen oli tosiaan kimppukoe, ja tässä kimppuni, jonka tein kokeeseen.
Arvosanaksi tuli 2+. (Arvosana-asteikko on nykyisin 1-3, 3 paras)
Spiraalitekniikka on hallinnassa, varret olivat siistit, ei roskia sidontakohdassa tai ala-puolella. Sidos oli napakka.
Opettajat huomauttivat, että gerbera on kovin iso, ja täten se "painaa" kimpussa enemmäin kuin neilikat ja ruusut, joten kimppu on kovin epätasapainoinen. Minun piti myös itse kertoa, mikä kimpussa oli ns vikana, ja kimpun muodossa/pyöreydessä on parantamisen varaa. Kukat menevät edelleen aika lyttyyn ja lomittain, vaikka parannusta ilmavuudessa onkin tapahtunut viikkojen aikana. Opettajien mielestä pelkkä nahkasanikka vihreänä on tylsä.
Ihan nätti siitä kuitenkin tuli :)
Saatiin taas kimput kotiin ja lisäksi sain tulppaaneja! 50kpl! :D Sääli vaan että mun maljakkoon mahtuu vain 20kpl kerralla, toiset niput ovat nyt hillopurkeissa :D Täytyy tänään käydä ikeassa hakemassa pari maljakkoa vielä ;)
Mieheke oli eilen ihana, ja kyyditsi mut rankan päivän jälkeen Plantageniin. IHANA MIES <3 :) Tietää miten piristää mua. On jännää kulkea kaupoissa, kun pelkällä kasvin vilkaisulla muistaa/tietää suurimmästä osasta kasvin nimen ja suvun. Olisin mieluusti tuonu puoli kauppaa kotiin, mutta onneksi olen myös nirso. Viime kevään ostettu kiinanruusu tekee kuolemaa, kun taas pistokkaana saadut oksat ovat oikein pirstsakat. Joten vaikka siellä olikin iiiihanan kellertävä/oranssina kukkiva kiinanruusu, en aio moista ostaa. Katsotaan nyt miten edeltäjälle käy. Ja jotenkin aina ärsyttää Maksaa jostakin puskasta, kun tiedän, että moisen kasvattaisin parissa vuodessa pelkästä pistokasoksasta.
Siemenet ja kylvöpaketit olivat ilmestyneet tottakai. Tapitin niitä ja kuvittelin miten Joskus minulla on oma kasvihuone ja sen yhteydessä istutuspöytä, kasvilamppuja ja taimiruukkuja. Ah, kaunis unelma :) Nyt piti jättää moiset sinne, ja pitää kaivaa oma pienoiskasvihuone ylähyllyltä kun sen aika tulee. Ostin kaktus/kylvömultaa pienen pussin, siemeniä raahasin töistä (ja aion raahata vielä muutamat) jo aiemmin. Lisäksi perheeseen muutti 100cm korkea kultapalmu (Vain 14,95e, mitä ne normaalisti maksaa?`o__O) ja kokoonsa nähden kallis nukkumaija, 4,95e. Uudet kasvit kököttävät suihkussa karanteenissa varmuuden vuoksi.
Nukkumattini on viihtynyt kirjahyllyssä jo jonkin aikaa, sen osittain roikkuva kasvutapa sopii siihen. Eilen vaan huomasin sen lehden kellastuneen hieman, ja lähempi tutkailu osoitti, että siinä oli ruokailtu, ja siitä siirrytty seuraavaan, uudempaan lehteen! Nyt käynnistän tutkimukset, mikä tuo röyhkeä lutikka mahtaa olla. Matin pesin ja putsasin tolulla jo samantien, lisäksi tökkäsin provadopuikott uusille kukille ja matille.

Tunnisteet:
kimppu,
nukkumatti,
ostokset,
tuholaiset
Loppuviikko vapaata
Floristiikkapuolen opettajat lähtivät Saksaan, joten meidän luokka vietää loppuviikon vapaalla. Tosin heti ensimmäisenä tuli tänä aamuna mieleen, että Pitäisi kyllä mennä koululle muiden ryhmien kanssa korvaamaan poissaoloja tms.. Mutta en ainakaan tänään, olen sen verran ahkeroinut ja kärsinyt!
Eilen oli Niin tuskaisa päivä. Luokkamme koostaa pääosin 16-vuotiaista, joita ala ei kiinnosta. Ovat siellä koska eivät muuallekaan päässeet. Levottomia, keskittymiskyvyttömiä, ja ennen kaikkea LAISKOJA. Laiskuus on meidän luokan pahin puoli, ja se ei koske vain 16-vuotiaita. Aloitekyvyttömyys ja laiskuus koskee miltein kaikkia. Esimerkiksi yhtä vanhimmista (25-v!). Narinaa ja valitusta siitä miten ollaan myöhässä aikataulusta, mutta kukaan ei oikeasti tee mitään.
Parasta oli kun eilen illalla yksi luokkalaisistani, 16v, jolla on onneksi älliä päässä, kertoi minulle mitä tämä 25v oli hänelle viestitellyt. Ensin oli tullut jotain
"Pakko kysyy ku oon täs jo pidemmän aikaa miettinyt ja havaintoja tehny et tuntuu siltä et meijän seura kelpaa nykyään vaan sillon kun (minä, Kukkahattuneiti) ei oo koulussa vai olenko väärässä? tänään aistin myös kireyttä ilmassa vähän. olis kiva jutella myös sillon ku hän on koulus mut sillon ilmapiiri on jotenkin erilainen"
.....En tiennyt itkekö vaiko nauraa. Tuo "kireys" oli aika laimeasti ilmaistu, sen verran minua JA tätä 16v:sta otti eilinen koulupäivä päähän. Muut istuvat ja valittavat, minä moppaan lattioita ja siirtelen pöytiä, 16v siivosi kukkahyllyt jne. Kun hoidimme mielestämme oman osuuden, menimme toiseen luokkaan nauttimaan hiljaisuudesta. 20min sinne marssivat tämä 25v ja tämän nuori poikaystävä.... "MIKSETTE TE OO SIIVOOMASSA TUOLLA PITI OLLA SIIVOOMASSA!" o___O kauhee narina ja nurina, taas vaihteeksi. meinasi itsehillintä pettää kun otti niin päähän.
ja seuraavaksi tuli 16vlle viestiä, jossa vanhin kertoi, että hän on huomannut että MULLA on jotain häntä vastaan :D ja että Mun "pitäis tietää,ettei muut kuin opettajat saa käskyttää"... Voi hyvänen aika :D Jos 25v aikuinen ei saa mitään itseaikaan, ja samoin ei myöskään muu luokka, vaikka opettaja on tiedottanut "siivotkaa luokka", niin mä en ainakaan ala kenenkään äitiä leikkimään ja siivoamaan jälkiä. Yleensä sanon ihan asiallisesti "Pertti, veisitkö sinä sakset tuonne, Leena, pyyhkisitkö sä vaikka pöydät" ja siivoan omalla tahollani. Eilen paloi päreet tosin, kun siltikin ihmiset vaan istuu beballaan ja kattelee ikkunasta ulos kun muut siivoavat, niin ärähdin "SAA NOSTAA SITÄ PEPPUA PENKISTÄ, JUU IHAN VAPAASTI".. silläkään ei ollut mitään vaikutusta asiaan..
Semmoista minun arkipäivässäni. Voisin valittaa tästä asiasta ummet ja lammet, kertoa miljoona tapahtumaa ja kertaa, jolloin otsasuoni on meinanut puhjeta, ja milloin tämäkin "luokan vanhin" ei tee mitään muuta kuin narisee aikatauluista mitään tekemättä. Minulla ei ole mitään Sinänsä tätä tyttöä vastaan, mutta jos käyttäytyy kuin lapsi, minä kohtelen kuin lasta myös! Mutta se siitä. Tulipa tekstiä :)

25.1.2010
Kuvia
Pahoittelen mahd huonoa kuvanlaatua, oma kamera taas käytössä...
Pinkki jaloritarinkukka leikkona maljakossa

Tulppaaneja :)
Hieman kokoon lysähtänyt itsetekemäni kimppu. Neilikoita, krysanteemia, morsiusharsoa ja nahkasanikkaa.
Leikot olivat aika heikossa hapessa jo tätä kimppua tehdessä :D
Leikkoja sai myös raahata kotiin torstaina, joten valitsin "kimpun" sekalaisia :) Hyvin ne tuohon kannuun menivät. Neilikkaa, freesiaa, gerbera, morsiusharsoa, 1 ruusu (takana), sini-ikiviuhkoa, jaloaltröemeria jne.
Sekalaiskannu toiselta puolelta:
Piristävät mukavasti keittiön pöydällä :)
Viikonloppu sujahti taas ohitse! Viime viikolla oli kimppujen sidontaa, kuten kuvista näkyy, ja leikkokukistakin oli tunnistuskoe. Täysillä pisteillä läpi, 32/32! :) Tänään olen poikkeuksellisesti töissä, kun työssäoppimispaikassa tarvitsevat tuuraajaa, huomenna kimppukoe ja loput huonekasvit tunnistuskokeessa. Keskiviikko, torstai ja perjantai ovat lomaa koulusta, mutta olenkin vastapainossa töissä perjantaina ja lauantaina, työssäoppimispaikassa :) Nähtävästi olen tehnyt ihan kiitettävästi työni kun kelpaan palkallisenakin ;) Nyt pitääkin kiirehtiä jo! ->
Tunnisteet:
jaloritarinkukka,
kimppu,
koulu,
työ
17.1.2010
Kuvia
Tässä vielä nuo aiemmin mainitsemiani ostoksia:
Vajaan neljän euron ruukku (normi 8e):
Euron pullojukka, kahden euron suojaruukku (ruukku-50%)
Miten mulla oli mielikuva että tästä olisin jo aiemmin kirjoittanut? En ainakaan heti löytänyt :P Rahapuusta tipahti lehti kun se keväällä muutti meille, tökkäsin sen multaan. Mamma ja kukkakaupan pitäjä sanoivat ettei siitä mitään tule, tarvitsisi enemmän vartta mukaansa kasvaakseen... Ja pah!

Sunnuntaiko jo??
Viikonloppu on hävinnyt jotenkin kummasti!
Kahvinkeitin putputtaa, tiskit likoamassa, selleriä pöydällä pilkottuna, pari pussia jo pakastimessa. Eiliset pyykit kuivuvat telineillä, tietokoneella auki miljoona ikkunaa.. on lukujärjestyksiä, sähköposteja, harrastussivuja ja musiikkia... Huh huh. Ja koko kämppä on kaaoksessa... noh, jos saisin imuroitua sentään tänään :)
Huomenna olisi kalkitus, lannoitus ++ rästitentti, se taitaakin olla ainut enää mikä on rästissä, toivon mukaan. Ilta pitää käyttää lukemiseen.
Koulu hurahti käyntiin ja kiva niin! On mukava päästä oppimaan uutta, vaikka päiviin kaipaankin lisätunteja ja lisäenergiaa etenkin. Takaraivossa oon miettinyt koulun asuntolalla asumista muutamana päivänä per viikko, mutta se ei ole niin yksinkertaista. Asuntolalla pitäisi jakaa huone jonkun muun opiskelijan kanssa, ja siihen en lähde... noh, katsotaan mitä tapahtuu, olen ajanut asiaa eteenpäin.
Viherkasvikoe meni loistavasti! Koe piti olla perjantaina, mutta koska torstain harjoituskoe meni täysillä pisteillä läpi (opettajan ilme oli näkemisen arvoinen, olin ainut ketä sai täydet pisteet- osa ei saanut ainuttakaan oikein, edes suomenkielisistä, en käsitä...) , sain sitten tehdä kokeen jo torstai-iltapäivällä, täydet pisteet siitäkin. Sangen mukavaa! menisivätpä muutkin kokeet noin helpolla.
Viime viikon aiheena oli pääasiassa puiden ja pensaiden leikkuu, sekä huoltotyöt. Muilla tunneilla käytiin läpi värejä, väriympyrää, vastavärejä jne. Ensi viikolla ollaankin kukkapuolella vääntämässä kimppuja, perjantaina on leikkokukkien tunnistuskoe, heti huomisen kokeen jälkeen alan opettelemaan niitä, huh.
Pöydällä on maljakossa nuppuaan availeva jaloritarinkukka, pinkki. En taida jaksaa säästää noita sipuleita, olenko kauhea puutarhuri? :D Saisihan ne varmaan uudestaankin kukitettua, mutta rumien sipulien hyysääminen ahtaassa kämpässä ei oikein houkuta. Nytkin noita on jotain 6kpl, kai, ja suurin osa niistä majailee hillopurkeissa, kun multaa ei ole. Näin sipulin juuret saavat vettä, mutta itse sipuli ei kastu, ja hyvin ovat viihtyneet. Ei mikään ilo silmälle, ja varsien kasvaessa ne kaatuvat nurin. Leikkaan kukkavarret leikoiksi maljakkoon <3
Raitamatin vaihdoin isompaan ruukkuun, saa nähdä mitä se tykkää... Se vain oli niin kovin ahtaasti, ja juuret alkoivat menemään ympyrää. Viherkasveillehan suositellaan vain muutaman senttiä entistä isompaa ruukkua... Nooh, minä kasvatin muutamalla kymmenellä... Toteutan varsin kokeilevaa kasvinhoitoa näin kotosalla, omatpahan ovat :D
nyt pitää laittaa bolognankastike hau..hautuamaan? Kypsymään, sovitaan niin. Se saa hautua tunnin verran niin, parempi laittaa ajoissa... Nauttikaa sunnuntain rauhasta!

10.1.2010
Tuleva kasvitunnistus
Katsotaan joko muistan ulkoa 31 tieteellistä sukua:
Aglaonema
Anthurium
Asparagus
Begonia
Bougainvillea
Calathea
Calceolaria
Campanula
Chamaedorea
Chlorophytum
Chrysalidocarpus
Chrysanthemum
Cissus
Codiaeum
Coffea
Crassula
Cyclamen
Dieffenbachia
Dracaena
Epipremnum
Euphorbia
Fatsia
Ficus
Gardenia
Gerbera
Guzmania
Howea
Hibiscus
Hippeastrum
.... pari puuttuu... ommm.. ah! euroopanmuratti eli.. Herdea? ja... *raksuti raksuti* en muista!
Piti hemmetti tarkistaa listasta: Fuchsia puuttui ja muratti on Hedera... Aika hyvin? :) Perjantain jälkeen unohdan nuo kaikki ja pänttään samalla tavalla leikkokukkia... yff

2.1.2010
Uusi vuosi ja uudet kujeet tarpeen vaatiessa...
..tai jotain sinnepäin :)
Eipä ole tännekään tullut kirjoiteltua, olen sen verran ottanut lomasta ilon irti :P On tullut maattua ja löhöttyä, kotona istuskeltu nenä kiinni koneessa, en ole ulos pakkasiin lähtenyt itseäni palelluttamaan.
Alennusmyynneissä käytiin pyörähtämässä, ostin muutamia "tarpeellisia" :) Metallinen astia teepusseille, pieniä pyöreitä uunikippoja, joissa voi tehdä vaikka paahtovanukkaita tms (ja jotka kotiin päästyä olivat 3/4 lohjenneet yläreunista .___. ), alennettu ihana iso ruukku (nyt harmittaa etten ottanut toista samanlaista kun olisi ollut tarjolla), pullojukan rääpäle eurolla (täytyykin muistaa laittaa se palaute kodin ykköselle, myivät kuolleita ja kuivuneita viherkasvimix-kasseja).. ommm.. kai sitä jotain muutakin ostettiin, nyt ei vaan muistu. Maanantaina käyn ostamassa akateemisen kirjakaupan alesta kuolaamani koirakirjan, kun "halvalla" saa!
Pöydällä seisoo maljakossa vielä valkoinen leikkoritarinkukka
ja muutama sipuli hillopurkeissa, niin että juuret saavat vettä, mutta sipuli ei kastu. En jaksanut mullan kanssa alkaa säätämään ;) Lila hyasintti tuoksahtaa turhankin runsaasti, ja itsetehty (ensimmäinen asetelma ikinä!) jouluasetelma on vielä toistaiseks hengissä :)
25cm sypressi, pitsilehteä,valkoinen minitulilatva ja sypressin juurella polkuhaarikkoa kimalteella :) valkoista sisalkuitua koristeena.
Kirjorönsyliljojen raadot lensivät roskiin, samoin peikonkämmen ja pari muuta. Ei jaksa tuijotella kuolevia kasveja :P
Vuosi vaihtui ja suuria lupauksen poikasia pyörii päässä, mutta jätetään ne sinne pyörimään. Vuoden vaihteen vietin ensin miehekkeen, tämän veljen ja veljen tyttöystävän luona, sieltä siirryttiin porukalla pippaloihin, jossa oli semmoiset 20 henkeä. Aika sujahti siivillä, pelattiin pleikkarilla jotain band hero-peliä :) Keskiyöksi siirryttiin keskustaan kaupungin ilotulistusta seuraamaan, olihan se ihan hieno. Sieltä siirryttiin tutun luo keskustaan sisätiloihin lämmittelemaan, turistiin mukavia ja haettiin pitsat. Kolmen aikaan siirryttiin kotiin, kumpikaan ei ollut liian humalassa ;) ja mikä rahamäärä säästyi kun ei tungettu johonkin baariin, säästyttiin jonottamiselta, tungokselta jne. Hyvää alkavaa vuotta kaikille! Pitää jo alkaa suunnittelemaan mitä kivaa sitä keksisi 10.10.-10... :P
Koulu jatkuu vasta 11.1, siihen mennessä pitää opetella pitkä lista viherkasveja, suomenkieliset ja tieteelliset nimet, ja leikkokukkakoekin taitaa tulla aikast pian...

23.12.2009
Huomenta huomenta
Tämä päivä vielä! Sitten joulu! Miten tää aika taas hurahtikin...
Eilinen työpäivä oli itseasiassa oikein kiva! Työjakoa muutettiin niin, että paketointi oli pääosin toisen työkaverin vastuulla, ja kassa mulla :) Toisella on siitä kokemusta muutama vuosikymmen mua enemmän, joten kummasti se sujuu hujauksessa. Kyllähän mäkin niitä siinä käärin, paremmin sujui kuin ennen, ja toivotaan että kasvit selvisivät ilman traumoja ja paleltumatta koteihinsa. Sain myös laatia muutaman asetelman, ja tänään saisin valita itselleni vain tarvikkeiden hinnalla jonkinlaiset asetelmat. Voisi viedä miehekkeen vanhemmille ehkä jotkut kivat, jos kerkeisin tänään suunnittelemaan ja tekemään ne.
Menin aivan liian myöhään nukkumaan, ja heräsin vasta tasan yhdeksältä, kello oli soimassa jo puolelta. Argh, nyt harmittaa ja väsyttää. Keksin eilen illalla pyytää kolme kaveriani meille tänään töiden jälkeen glögille, vaikka kämppä oli hävityksen kauhistus.. Ilta meni siivotessa, ja onneksi mieheke lupasi leipoa joulutorttuja tässä päivän aikana, tällä kun on lomaa.
Ulkona sataa hiljalleen lunta, ja sitä on yön aikana tullut mukavasti lisää. Työkaveri sanoi, että mahdollinen lumisade-tuiskutus voi viedä asiakkaat, kun harvat ovat liikkellä.. Minä toivon niin :P Nyt vaatteet päälle, puuro nassuun ja töihin.
Oikein ihanaa joulunaikaa kaikille <3 Tämä neito suuntaa huomenna miehekkeen kanssa ensin miehekkeen vanhemmille, äidiltä isälle, ja sieltä kotiin, joulupäivänä mun isovanhemmille, ollaan yötä siellä. Odotan innolla jouluruokia!

22.12.2009
Arkista aherrusta
Hoh hoijaa. Miten hankalia aamuheräämiset onkaan mulle. Eilen, tänään ja huomenna töitä työssäoppimispaikalla, ihan palkallista. Viime viikon makaaminen ei vaan ollut hyväksi, aivot tantuivat ihan täysin :D Eilinen oli niin painajaismainen työpäivä, triplasti ihmisiä liikkeessä, ja olin niiiin nolona koko ajan! Kun ei vaan ajatus kulje. Kun en vaan kääri kasveja pakettiin tarpeeksi nopeasti. Kun en oikein tiedä mistään mitään. YHYY. Puolet työpäivästä oli jäljellä ja mä olin valmis lähtemään kotiin häpeämään.
Tein tulppaaneista kimppuja. En ole taiteellisen luova, enkä teräksenkova ammattilainen. Olen muutaman kimpun vääntänyt koulussa, ja muutaman amarylliskimpun tuolla. ÄH! Yksi kolmesta meni kaupaksi, en oikein tiedä olenko tyytyväinen niihin kimppuihin.
Jos maailma olisi täydellinen, en koskaan joutuisi tilanteeseen, jossa en tiedä jotakin, tai olen epävarma. Ei siis kukka-asetelmien paketointia, kasvien suosittelua, kimppujen tekoa tms. Siis jopa asetelmien tilausohjeiden otto oli eilen ylivoimaista, kun en koskaan ole vastaavaa tehnyt. En asetelmia, enkä tilauksia. Nolottaa ja hävettää, vaikka Tiedän että asia nyt vain on niin, ettei kukan ole seppä syntyessään, ja minullahan on se opiskelijalappu rinnassa, ja myös punoittavat posket varmasti anovat armoa....
Jotenkin kummasti en siis innosta hihkuen istu tässä kahvilkupponen kädessä, jäisin mieluusti peiton alle nukkumaan.. Miten rakastankaan nukkumista :P Mutta ei, on tienattava rahat hammaslääkärilaskuun! Kai sitä pitää pukeutua ja lähteä liikkeelle..

18.12.2009
Aikainen herätys tikkien poistoon
Klo 8.15 oli aika tikkien poistoon, ja nopsaanhan se meni, ylätikkien poisto hieman kirpaisi, ja vähäsen kyllä jomottaa alhaallakin,mutta lääkäri kehui niiden parantuneen siististi. Hississä, poislähtiessä valahdin aika kalpeaksi kun vilkaisin laskua, 120e kahden hampaan poistosta.. Ja normaalihinta olisi n. 360euroa.. eli siinä mielessä oli "halpaa" lystiä, kun oli ostopalvelulähete, eli pääsen terveyskeskushinnoilla, mutta kyllä silti täytyy ihmetellä mistä tuon ylimääräisen satasen pieraisen.. varsinkin "jouluostosten" jälkeen... Nooh, jos joulupukki antaisi rahaa :D
17.12.2009
Eilinen ostos
Ostin eilen työssäoppmispaikaltani tämän lyhdyn, ja nyt en osaa päättä pidänkö sen itse vai annanko lahjaksi tädilleni! Se on äärimmäisen kaunis, ja isokin.. Joku ehdotti, että ostaisin toisen samanlaisen itselleni, ja antaisin toisen lahjaksi, mutta alennuksenkin jälkeen tämä maksaa noin 16euroa, enkä tiedä onko järkeä "tuhlata" moiseen, tämän ostin kyllä saamallani lahjakortilla... Saa nähdä mihin kallistun, näillä näkymin antamaan tuon lahjaksi.
Tulitikkuaski on mittasuhteena ;D Kirjastossakin tuli käytyä, koirakuumeisena piti lainata koirakirjoja, ja kasvikirjojen selailu on aina kivaa :)
/p.s annoin lyhdyn lahjaksi.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)