16.6.2012

Mitäh, kohtahan on jo juhannus!

Heippa taas ihanat lukijani! Olen kovasti taas kaipaillut tänne, ja harmitellut, kun blogihistoriani on kovin sekalainen. Tekisi mieli siistiä vanhoja kirjoituksia, ja niitä katsellessa ihmettelen rönsyävää punaista lankaani ;) mutta minkäs teet, tämä on niin harrastuspohjaista, etten ole oikein voinutkaan panostaa tarpeeksi. Ehkä jossain vaiheessa opettelen infopitoisempaa kirjoittamista, mutta blogi on silti Niin minua. Kuvia ja kasveja, suloisesti hujanhajan?

Nämäkin kuvat ovat ehtineet "vanhentua" koneellani jonkin aikaa. Nauttikaa niistä silti!

Markettaruukkuni tulvii kesäisiä kukkia. Nämäkin ovat alunperin roskiksesta dyykattuja!
Ruukkukin on monta vuotta sitten roskalavalta napattu.


Taustalla näkyikin jo miehekkeen nikkaroima kasvilava. Multaa jäi hieman uupumaan, mutta siellä he nyt tönöttävät- Vasemmassa reunassa on ananaskirsikat, keskellä takana tomaatti, oikeassa reunassa paprikaa. Etureunan täyttävät basilikat, ja joukosta löytyy myös yksi maissi ;) se on vain kokeiluna, eikä yksinään tuota satoa, kun vaatii tuulipölytyksen kaverilta. Halusin vain nähdä millaiseksi se kasvaa...


Ruohosipuli on saanut jäädä seinustalle, mihin se jo ennen muuttoa istutettiin, kun vaikuttaa siellä viihtyvän :)
Kesän makuja <3


Ruohosipulin lähellä kukkii sammalleimu 'Candy Stripes'. Sen ostin  syksyllä Kauppilan alesta eurolla. Mökin leimuthan ovat mököttäneet pari vuotta istutuksesta, mutta tämä paikka on mukavan kostea, joten se edesauttaa kukintaakin.


Tämä karvakasa on unikon kukkavarsi :)


Töistä pelastettuja nämäkin. Pihassa näyttävät parhaiten viihtyvän sellaiset kasvit, jotka ovat "vahingossa" sinne päätyneet, ja huonoiten voivat ne, joita olen hinkunut, tilannut ja kaivannut :D


Mökiltä pelastettu Turku-tulppaani. Kukinnan loppumetrit, tyrni yrittää saada osuutensa auringonvalosta oikeassa reunassa.


Kärhö 'Jackmanii' päätti yllättää ja herätä! Hakeutui myös itse sille varaamaani verkkoa vasten.


Tämä tulppaani kasvoi hauskasti kotkansiiven lehtien välistä


Odottavan aika on pitkä. Verenpisara on kuin viimeisillään raskaana nuppujensa kanssa. Ne vain suurenevat päivä päivältä! 


Joku lukijoista toivoi kuvaa japanintattaresta, tässä hieman lisäkuvaa. Pihojen väliaita on varmaan jotain 160cm-170cm korkea :P


Puksipuu on alkanut osoittamaan Vihdoin viihtymisen merkkejä! Ostan sille lähiaikoina isomman ruukun, mutta nyt se on alkanut tekemään uusia lehtiä :)

Toisella puolella porttia on jalohortensia ruukussaan, pari tähtisilmää ja kultatuijani :)


Japanintattaret alkavat varjostaa pihan nurkkaa, mutta eipä siellä mitään kasvakaan toistaiseksi. Tatar kyllä pukkaa päivittäin uusia alkuja pihamme puolelta, sitkeä kasvi!




Tähtisilmät eivät ole enää suosikkejani. Ajattelin etsiä hieman kestäväkukintoisempia kukkia tähän istutukseeni. Nyt siinä on tähtisilmien lisäksi murattia ja maljaköynnös. Kaikki ilmaisia ;)
Ruukku on muovia ja aikanaan Bauhaussista ostettu.


Nurmikko on kasvanut huimasti tästä kuvasta! Sunnuntai ja maanantai ovat vielä työpäiviä, sitten alankin paikkaamaan noita tyhjiä kohtia mullalla ja ruohonsiemenillä ;)




7 kommenttia:

  1. Teuvon kuvat Noormarkusta kävi täällä

    VastaaPoista
  2. Sulla on kyllä tuuria noiden edullisten/ilmaisten hankintojen kanssa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On melkein hävytöntä miten paljon elinkelpoista menee roskiin!

      Poista
  3. Sulla on myös tota japanintataria. Meidän pihaan ovat edelliset asukkaat istuttanut tommosen ja vihaan sitä yli kaiken :D se vaan on niin ruma! Kaikenlisäksi se leviää ihan valtoimenaan.
    Olen ymmärtänyt, että tota on todella hankala hävittää kokonaan. Mulla on kunnon sotasuunnitelmat, että pääsen siitä eroon joku päivä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lopullinen eroonpääsy varmaan vaatis että tulis kauhakuormaaja ja kuopis kaiken lähimaaston kolmen metrin syvyyteen tyhjäksi... Syvällä syvimmässäkin savessa toi ruton sukulainen myllertää juurineen ja pukkaa uutta kasvua joka päivä! :D

      Poista
  4. Sinulla riittää noita kukkasia ja muita yrttejä laitella,vaan on niissä oma hommansa,sitten vaan katselun iloa,kun kukkivat..

    VastaaPoista

Jätäthän jonkin tervehdyksen kertomaan olemassaolostasi, kommentit ja palaute ovat yksi bloggaamisen peruspilareista :)