26.11.2010

Kotona hääräämistä

Tämä viikko on tullut niin tarpeeseen. Lepoa, omaa rauhaa, ja vaikkei tästä viimeisestä oikein ollakkaan nautittu NIIN paljoa, parisuhdekeskusteluja. On vaan tullut taas pitkän aikaa tallusteltu samoja uria pitkin eteenpäin, ja nyt teki hyvää keskustella niistä perusasioista. En tässä sen enempää ruodi asiaa, mutta on pitäny muistella yhdessä, että miten tärkeää se yhdessä tekeminen onkaan. Ettei toinen JOKA ilta istu koneella ja toinen television ääressä :P Ja siitä aiheesti riittikin keskusteltavaa. Toinen ottaa herkästi nokkiinsa, jos toinen ei lämpene samalla sekunnilla toisen ehdottamille harrastuksille. Ja toisen olisi nimenomaan oltava vähän huomaavaisempi toisen ehdotuksille....3 vuotta tuli täyteen pari viikkoa sitten ;)

Näkymä makkarin ikkunasta


Tänään sainkin tehdä terävän huomion! Pelargonit kestävät pikkupakkasta lasitetulla parvekkeella, mutta koko yön -10°C ei tee niille hyvää! Surkian näköistä sakkia oli parvekkeella odottamassa... Oma laiskuus on ollut syypäänä, ja ihan vähän ajattelemattomuus... Saavat lämmitellä hetken, ja sitten kiikutan osan hillokellariin, osa saa koittaa talvehtia ikkunalaudalla.

Viime postauksessahan vielä naureskelin, miten ne kukkivat kovaa vauhtia....Saa nähdä tuliko pysyvää vauriota..
 
Koululla 25/11/2010

















Eilen piipahdin koululla kuulotarkistuksessa.. Taustaksi voisin kertoa, että olen pienestä pitäen ollut korvaongelmainen. Tulehduskierrettä, korvakäytävätuubeja.. Ala-asteella ennusteena oli, että vasen korva on niin huonossa kunnossa aikuisella iällä, että olen puolikuuro. Yläasteella kuulo kuitenkin tasaantui, ja olen tähän asti selvinnyt"normaalien" joukossa, vaikka puolikuurona mua varmaan lähipiirissä pidetäänkin.

Viimeisimmän flunssan jälkeen aloin huomata, että vasen korva on hiljentynyt. Ja pari viikonloppua sitten katselin miehekkeen veljellä tvtä. Veli käveli huoneeseen ja tokaisi "ET SITTEN VÄHÄN KOVEMMALLE TVTÄ SAANUT?"... Itse en huomannut mitään erikoista, muiden korvaan oli aika kovalla, ja etenkin tvn "jänniteääni" oli korvia huumaava.... minä en sitä enää kuullut .____. sen jälkeen marssinkin terveydenhoitajalle heti seuraavalla viikolla. Ja eilen varmistui sitten omat huomioni. Olin tammikuussa kokeessa, silloin kuulo oli ihan "ok"-tasolla, nyt vasen oli selvästi huonontunut. Oikealla kuulin tammikuuhun verrattuna paremmin... Mutta se ei oikein korvaa yksistään huonoa vasenta... Seuraavaksi saankin sitten soitella turun terveyskeskukseen.. Äh..  Saa nähdä saanko isoisän kanssa samaan aikaan kuulolaitteen, jos tähän tahtiin huononee...

 Illalla kuvia Tuorlan Joulutalosta! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätäthän jonkin tervehdyksen kertomaan olemassaolostasi, kommentit ja palaute ovat yksi bloggaamisen peruspilareista :)