3.9.2010

Syysflunssassa

Sieltä se taas iski, melkein kaksi viikkoahan ehdin koulussa olla. Ti-Ke yönä aivastutti, oli vilunväreitä ja lihakset kolottivat.. ja niin, seuraavana päivänä nenä jo vuosi iloisesti. Nyt ollaan perjantaissa, raahauduin sängyn pohjalta koneelle tutkimaan mitä maailmalla tapahtuu. Villasukissa, seksikkäissä pitkissä kalsongeissa, yli-isossa hupparissa ja kaulaliina kaulassa. Nenä punoittaa kuin Petteri Punakuonon ja puliukon risteymällä. Lovely <3

Olin kaikenlisäksi vielä niin tyhmä, että raahauduin eilen sohvakaupoille miehekkeen kanssa. Tiesimme kumpikin ettei se ollut hyvä idea alunperinkään, ja huonosti nukutun yön jäljiltä taivastelen edelleen omaa tyhmyyttäni. Emme edelleenkään ostaneet sohvaa, mutta miehekkeen Pitäisi tänään käydä lyömässä kaupat lukkoon. Sohva on vaalea. Olemme erittäin uhkarohkeita :D Hintaa tällä Sotkan Sarah-divaanisohvalla olisi 399€. Mahtuu muutama vieras istumaan, on sekä tukeva, että pehmeä. Ei tarvitse istua jäykkänä kuin viraston aulassa, eikä upota tyynyjen väliin :)










Tuo Pitäisi siksi, että miehekkeen mielestä oli hyvä idea "käväistä" poikien kanssa ulkona viime yönä. Kolmen maissa tämä taapersikin kotiin, ja edelleen heikottaa. Hmmmph. Aika moni uuden kodin projekteista on nyt siinä mallilla, että pallo on hänellä. Tarvitaan mm porakonetta suihkutangon kiinnitykseen jne, ja hän lupasi ne hoitaa. Samoin pitkän listan moni muu on päätynyt hänen hommakseen, ja itsellä pinnaa kiristää, kun nämä hommat vaan venyvät ja venyvät..... Noh, minä keskityn lepoon.

AI NIIN! Vihdoin sain kuvattua meidän uusimman perheenjäsenen! Oon ihan rakastunut tän tuuheuteen, 9,90 maksoi plantagenissa :) Ruukun ostin jollain seitsemällä eurolla tukusta, ja kukkateline oli jotain 11e ekotorilta.


















Tässä on myös "pentu" jonka ostin 2,50 eurolla :)


















Ja Dieffenbachia, kirjovehkan ostin myös 2,5€ :)


















Nyt kuppi teetä ja pötköttämään. Mieheke lähti sohvakauppaan :)

3 kommenttia:

  1. Ooooh me katottiin just tommosia sohvia islannissa. Siihen levikkeelle mahtuu niin hyvin makaamaan kaks :D Mut ei siinä varmaan oo irtopäällistä? Ostakaa jo valmiiks käden ulottuville joku tahranpoistosuihke. Mut valkonen on kyl niin nätti!

    VastaaPoista
  2. Muah, sohvaa löytyikin tummanruskeana myös! Ei tullut siis ikuista pesukohdetta :P me ollaan niin sottapyttyjä molemmat, milloin on istunut suklaanpäällä, milloin läikkyy juoma jne...

    Divaaniosio tulee varmasti käyttöön, ja pötkötyksen lisäksi sit mahtuu istumaan pari kapeabebaista enemmän, kuin jos jonkun pienen kahdenistuttavan ois ottanut ;) toimitusaika 1,5vk~~.

    VastaaPoista
  3. Näyttää mukavalta sohvalta!

    Paranemisia!

    VastaaPoista

Jätäthän jonkin tervehdyksen kertomaan olemassaolostasi, kommentit ja palaute ovat yksi bloggaamisen peruspilareista :)