25.4.2015

Tukholman kasvitieteellinen 31.3.2015


Ennen sesonkitöiden alkua pitää päästä edes pienelle reissulle, ja tällä kertaa piipahdin kaverin kanssa Tukholmassa. Päivä Tukholmassa-risteily ei montaa tuntia anna kiertelyaikaa, joten suuntasimme suoraan  Bergianska trädgårdeniin. Muistaakseni otimme Slussenin asemalta suoraan metron yliopistolle, josta on pieni kävelymatka (1,2km?) kasvitieteelliselle, ja matkalla hyvät kyltitkin.

Tämä taisi olla luonnontieteellistä museota matkalta, tänne sitten ensi reissulla!



Ja siellä se kasvitieteellinen häämöttää. Emme ehtineet nyt perehtyä heräilevään ulkopuutarhaan, kuin ohimennen vain. Pihaa olisi löytynyt hurjasti.




Punamarjakanukka, Cornus majs


Misteli (se romanttinen vihernippu jouluisin) on itseasiassa puoliloisiva kasvi, ja tässä se majailee hopeavaahteran oksistossa. Suomessa misteliä ei taidakaan olla luonnossa (?)


Päärakennus


Sisäänkäynti


Kasvitieteellinen oli klassisesti jaoteltu erilaisiin ilmanaloihin maantieteellisesti. Ruotsinkielentaitoni on olematon, joten infolaput jäivät pääosin lukematta ;)





Huokoisella kivellä kasvaa adiantumia, punanokkamaitetta ++


Kolibrinkukkia ja tähtisilmiä





Thunbergia mysorensis - riippasusanna




"mooseksen kivitaulu", eli nukkumatti


feijoa - Acca sellowiana


tuttu kärpäsloukku


sitrukset olivat kukassa ja hedelmääkin löytyi :)


puuvillaa?



kirjokohtalonköynnös




Phlomis fruticosa -pensaspaloyrtti 


granaattiomena!


aavikkohuone


anopinjakkara ;) eli kultasiilikaktus


olkikukka?


joku myrtti


Oliskos nämä olleet Australia-huoneessa tms, Banksia blechnifolia

Banksia grandis


Tämä köynnös meni siellä täällä, oli hieman haasteellista löytää sen kasvukohta, ja oikea nimilappu!
Kennedia beckxiana (korallipapu-sukua)


rautanäsiä


Phymatocarpus maxwellii


Banksia ashbyi












Helleborus lividus ssp corsicus 




Matkaseurani sai varmasti yliannostuksen kasveja ja minun kasvipölinääni, mutta oli mielenkiintoinen visiitti. Nautimme porkkanakakkua ja kahvit puutarhan (tylsähkössä) sisäkahvilassa, ja suuntasimme nokan kohti keskustaa, ja sieltä piipahdimme Skyview-näköala...paikalle, josta näki huiman kauas. Siitä muutama kuva seuraavassa postauksessa :)

Joko on simat tekeytymässä?

2 kommenttia:

  1. Onpa jännä toi kasvi missä on vihreet kukat. Aavikkohuoneet on mun lemppareita noissa kasvitieteellisissä :)

    VastaaPoista

Jätäthän jonkin tervehdyksen kertomaan olemassaolostasi, kommentit ja palaute ovat yksi bloggaamisen peruspilareista :)