4.9.2014

Kesärientoja hieman myöhään julkaistuna :D


Meikäläisen työt loppuivat tältä kesältä, joten koitan nyt kiriä kiinni kesän hiljaisuutta.

Kävin ystävieni kanssa Blankossa syömässä 17.7. , valitsin Herrrrrkullista lammaspastaa


Savulohi pappardelle 


Friteerattua fetaa ja mansikkasalaattia


Turussa oli Kansainväliset markinat jokirannassa heinäkuun lopulla, ja ne tulivat uudelleenkin nyt tuossa elokuun lopulla, nämä kuvat ovat heinäkuulta, 16.7.

Lettuhinnastoa


Erilaisia marokkolaisia leivoksia. Näyttivät jänniltä, mutta maku... eh, olin aika kauhuissani. Leivokset lojuvat eltaantuneen makuisessa rasvassa, ja ovat siksi painavia (hinta painon mukaan), ja kun näitä sitten kahvin kanssa meinasin kotona syödä.. Eih, ei ollankaan minun makuuni. Jääpä enemmän muille ;) Ostin siis hunajasikarin ja baklavaa.

Chabakia


Hunajasikari

Kirsikkacoco


Makrout, pistaasitötterö ja samsa




Nämä olivat söpöjä, mutta en maistanut, kataif


Pistäydyin myös Pinellassa kahvilla, tällöin kulji vielä kyynärsauvan kanssa, ja piti levätä joka välissä...


Ostin markkinoilta veneen! :D Nyt en vaan millään saa sen hintaa päähäni. Olisikohan ollut 15€?


Vene koristaa nyt ruokapöytää, olen todella tyytyväinen ostokseen. Siinä on kiva pitää esillä esim. hedelmiä, ja varmasti joskus laitan siihen muutakin ruokatarjoilua :)




1 kommentti:

Jätäthän jonkin tervehdyksen kertomaan olemassaolostasi, kommentit ja palaute ovat yksi bloggaamisen peruspilareista :)