23.8.2011

Kiire alkoi taas :)

On ollut vähän hiljaiseloa, ja se selittyy kiiren alkamisella. Aloitin 3.vuoden ja samalla viimeisen vuoden koululla 15.8. Eka viikko oli onneksi pehmeä laskeutuminen, ja viikonloppuna taas levättiin mökillä.

Lähdin keskemmälle saarta, kun yritin löytää illalla laulaneet kurjet. En löytänyt niitä, mutta kanervat kukkivat kauniisti.


Ilma oli mitä ihanin

Puut ovat saaneet mitä mielenkiintoisempia muotoja.

Pohjanrantakukka (Lythrum salicaria)



 Jokin jäärä tupsahti vieraamme syliin ja Jääräpäisesti tökötti siinä auringossa paistatellen ;)


Vaikka puhuin levollisesta viikonlopusta, se on ehkä hieman harhaanjohtavaa. Lauantai meni taas hikoillen ja huhkien kun käänsin kukkapenkin käsittelemättömiä osia ympäri. Nyt tuo taaksepäin lähtevä osio on muokattu, se oli hyvin kasaanpainunut ja mitätön aiemmin. Nostin sitä kehystäneet kivet ylös ja jatkoin kehystä. Mullasta tuli ilmavampaa, ja annoin syyslannosta muutenkin koko pihalle. Pajukehikon/kärhön eteen istutin valkoista punahattua, ja niiden eteen siirsin prinsessankakkarat. Istutin myös kokeeksi aita-aroniaa. Tuo monttu jäi vielä jäljelle odottamaan seuraavaa reissua.


Aiemmin

Viikonlopun aikana myös varmistui ihania uutisia, meille on nyt varattu koira!
Kyseessä on Espanjan katukoira, joka tarvitsee uutta kotia. Edellinen omistaja on sitä pahoinpidellyt ja lopulta hylännyt. Tarhalla olisi koko koiraperhe itseasiassa, voin vain toivoa ett nekin saisivat uuden kodin. Koira on 2v narttu, Molly, ja se on jokseenkin arka, mutta luultaasti tarhaelämä vaan stressaa sitä,ja kunhan se tottuu uuteen kotiinsa, luonne voi muuttua :) Syyskuun aikana Molly lentää meille!




3 kommenttia:

  1. Voi miten iloinen koirauutinen! Rescuekoira saa kodin ja te koiran:) Muuttuu varmasti rohkemmaksi ajan myötä, kunhan huomaa, ettei enää ole mitään pelättävää ja elämä onkin mukavaa.

    Hyvää viikkoa ja tsemppiä viimeiselle opintovuodelle!

    VastaaPoista
  2. Onpas söpö Molly, saa varmasti hyvän kodin luotanne!

    VastaaPoista
  3. Onnea uudelle perheenjäsenelle :)
    Saatte varmaan uskollisen ystävän kun saa hyvän kodin.
    Bloggeri ei anna kommentoida, joten anonyyminä sitten.
    T. Mummo

    VastaaPoista

Jätäthän jonkin tervehdyksen kertomaan olemassaolostasi, kommentit ja palaute ovat yksi bloggaamisen peruspilareista :)